30 marraskuuta 2015

#UNELMATAPETTI


kuvat: Eco Wallpaper.

Otin lomalle matkaan muutaman mustan korttipohjan ja valkoisen tussin. Mielessä visio omasta tapettikuosista... 

Pääsin mukaan Rautakeskon, Wallvisionin ja Metsäboardin järjestämään huikeaan tapetinsuunnittelukilpailuun 11 muun bloggaajan kanssa.  Tässä #unelmatapetti-kilpailussa me suunnittelemme oman tapettikuosimme, jonka saamme sitten digitapettina omalle seinälle! Tapettikuosi suunnitellaan Econ Black & White -mallistoon.

Koko marraskuu oli aikaa suunnitella, mutta en pitänyt mitään kiirettä.. onhan tässä vielä aikaa.. heh, niihän se marraskuun loppu läheni ja paperi tyhjänä. Lopulta muutaman version jälkeen sain mieleisen kuvan aikaan. Luontoaiheista. Esittelen oman kuosini teille vähän myöhemmin, kunhan ensiksi pääsen tapetoimaan.

Ja käykäähän osallistumassa 30.11 alkavaan instagramkisaan, jossa joka viikko arvotaan 200 euron edestä tapetteja. Lataa tapettikuva instagrammiin ja merkkaa se #unelmatapetti (lisätietoa täältä).


yhteistyössä K-rauta, Rautia, WallVision ja Metsä Board.

29 marraskuuta 2015

1. ADVENTTI

Ja ensimmäiset joululahjat paketoitu.


Lahjapaperit ostin Helsingissä käydessä Granitista. Ympärille muutama kierros juuttinarua ja saajannimi pahvinpalaseen.

Eilen aamusta tultiin lomalta kotiin. Saimmekin heti kummipojan yökylään ja illasta käytiin vielä mieheni kummitytön valmistujaisilla. Joten mukava lasku arkeen ja hyvinhän tuota päivän jaksoi vaikkakin takana oli vain puolentoista tunnin yöunet.

Hyvää ensimmäistä adventtia!

26 marraskuuta 2015

LENKKEILYÄ




Käytiin eräänä aamuna vuorilla lenkkeilemässä. Huipulle asti ei päästy, kun minulle iski kamala pelko. Korkeanpaikankammoiselle kapean polun vierellä oleva jyrkänne ei tehnyt hyvää. Hyvä kun kaksi tossua sopi rinnakkain polulle.. Näissä loistavissa maisemissa reilun parin tunnin lenkki hurahti joka tapauksessa vauhdilla. Nuo pitsishortsit on ihan suosikit kesäisin ja lomilla. Harmittaa ihan kun en silloin ostanut useammassa värissä.


shortsit Thaimaasta / toppi Cubus / Adidas kengät DefShop (saatu)


Ja ihanaa viikonloppua, joko kaikki lumet on sulaneet?

25 marraskuuta 2015

JOULUINEN KATTAUS // OSA 1




 
Jouluinen kattaus. Pikkujouluihin, jouluksi, tai muuten vaan joulunajan ruokailuhetkeen. Pastellia ja vihreää. Sekä ripaus messinkiä. "Servettirenkaina" itsetehdyt joulukoristeet. Näihin voi tarvittaessa kirjoittaa vaikka toiselle puolen nimet. Muutama hyasintti ja tonttu koristeina. Hyvinhän tuo vaalearoosakin käy jouluun, vai tykkäättekö enemmän perinteisestä punaisesta?

23 marraskuuta 2015

AURINGOSSA




Vihdoinkin kesäloman vietossa. Viikko lämpimämmässä. Ainoastaan rentoutumista. Hyviä unia, pino kirjoja, runsaita ja pitkiä aamiaisia, yhdessä oloa, aurinkoa, kävelyä ja bussimatkoja ympäristöön. Loma Gran Canarialla. Mukavaa viikonjatkoa sinne!

22 marraskuuta 2015

EUKALYPTUS


Täällä ollaan jo vähän erilaisissa maisemissa ja lämpötiloissa. Eikä niin jouluisissa tunnelmissa. Kesäloman vietossa etelämmässä.

Ostin jouluista askartelua varten eukalyptuksen oksan. Viime vuotisia koristeita oli tarkoitus vähän tuunata. Katsotaan loman jälkeen mitä saan aikaan.

Ihanaa viikonloppua!

19 marraskuuta 2015

HYASINTIT


Ensimmäiset hyasintit ostettu. Vähän vihreää ja jouluntuoksua keittiöön. Ovat niin kauniita juurineen, joten pitäisi vielä tuolle toiselle ehtiä lasimalja.

Kaunista torstaita!

17 marraskuuta 2015

PIENIÄ MUUTOKSIA


Kirjoittelin lokakuun lopussa eteisen suunnitelmista. Jo muutaman muutoksen jälkeen eteisestä tuli entistä avarampi ja pehmeämpi. Villamatto löytyi yllättävän läheltä. Varastosta säilöstä (myyntiä odotellessa). Olin jo hieman kyllästynyt tuohon voimakkaaseen kuvioon, mutta miten loistavasti matto kävikään eteiseen. Pehmentämään laattalattiaa. 

Ritiläpenkki siirtyi samalla maton tieltä muualle. Ja toin tilalle jakkaran terassilta. Viikonloppuna maalasin myös eteisen seinän ja sen jälkeen naulakon pääsi asentamaan. 

Nyt me ollaan sitten L:n kanssa leikitty ja oleskeltu eteisessä. Lämpöisellä ja pehmoisella matolla. Miten ihana siinä onkaan pyöriä lenkiltä tullessa <3. Saatiin uusi tilava huone :).

Huvittavaa miten L halusi kuviin mukaan. Otin eteisestä kuvia niin L juoksi matolle istumaan ja siellähän se poseerasi niin tottuneesti <3. Kamera on niin hauska kapistus.

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa!

 

15 marraskuuta 2015

DIY // JOULUKORISTE

Sunnuntaiaamuun sai herätä maa valkoisena ja kauniiseen lumisateeseen. Talvista ja samalla niin jouluista.


 Ensimmäiset joulukoristeet on ripustettu roikkumaan ja lisää on tekeillä. Käytin ensimmäistä kertaa Fimo askartelumassaa ja alkuun massan kauliminen tuntui työläältä. Lopulta se onnistui kahden minigrip pussin välissä. Ja ei kauan mennyt kun tähdet oli pellillä.


Tarvitaan:
-fimo massaa
-kaulin
-pilli reiän tekoon
-kuvio/muotti
-veitsi
-puuhelmet
-lankaa
 
Leikkasin paperista tähdenmuotoisen mallin ja sitä apuna käyttäen leikkasin tähdet massasta. Sitten uuniin ohjeen mukaisesti ja lopuksi valmiisiin tähtiin naru ja helmet.

Suloista sunnuntaita!

13 marraskuuta 2015

TÄNÄÄN

Mukavaa perjantai-iltaa!

Täällä on nautittu pikaruokaa kynttilänvalossa. Lämmitetty takkaa ja paketoitu joululahjoja. Ideoitu joulukoristeita ja juotu glögiä. Lenkkeilty ja vietetty rentoa koti-iltaa. 

Vierashuoneessa lasten lelut meni piiloon sinisiin Hayn boxeihin. Pois L:n  ulottumattomista. Liian houkuttelevia oli muitten lelut. Muuten ei suurempia muutoksia.. suurempia tyynypinoja ja pieniä muutoksia asetelmiin.