19 tammikuuta 2023

MAKUUHUONEESSA NYT

 


Koska olen vaihtelunhaluinen ja halusin paremmin valaisevan valaisimen makuuhuoneeseen, siirsin sinne paperivalaisimen ruokapöydän päältä. Tosin nyt ruokapöydän päällä on aivan liian pieni ja huonosti valaiseva valaisin. Ja sitten tuo olohuoneessa ollut nojatuoli käy vain niin paljon paremmin makuuhuoneeseen niin sekin nyt sitten muutti makuuhuoneeseen.

 


 

Koska olen varmaan niitä harvoja tyyppejä jotka ei kerää tuolille mitään pinoa käytettyjä vaatteita, vaan laitan ne käytön jälkeen kaappiin tai pyykkiin suoraan, niin tuoli pysyy siistinä. Siihen kätevä nostaa ylimääräiset tyynyt petauksesta yön ajaksi.


 

Minusta tällaiset sisustusmuutokset on niitä parhaita, koska välillä kaipaa jotain uutta, niin tällä tavalla sitä saa uutta ilmettä kotiin ilman että menee yhtään euroa. Muutenkin sellainen turha kuluttaminen ja jatkuva ostelu ovat minusta, no aika nounou. 

 


 

Mun tietokone on viimeisen kuukauden ajan temppuillut jonkin verran ja ei enää viime viikonloppuna käynnistynyt. Maanantaina ei korjaaja tästä mitään vikaa löytänyt, mutta jotain teki kun nyt tämä taas toimii ainakin toistaiseksi. Ihana taas palata kivan harrastuksen pariin ja kirjoittaa blogia pienen tauon jälkeen. Voisin vielä tällä viikolla kirjoittaa tämän vuoden sisustushaaveista, tai siitä onko niitä? Ihanaa torstaita!

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.