29 huhtikuuta 2021

3-VUOTISSYNTTÄRIT

 


Meillä juhlittiin viikonloppuna 3-vuotiasta neitiä ja hän nautti syntymäpäiväjuhlistaan niin valtavan paljon. Vielä maanantaina ja tiistaina saimme vieraita, joten juhlat jatkuivatkin monta päivää.


 

Tykkään suunnitella ja järjestää juhlia ja koska viime kerrasta oli jo aikaa, niin oli tuplaten intoa. Halusin tehdä ensimmäistä kertaa koskaan numerokakun kekseistä. Ja se onnistui niin hyvin. Tein kakut edellisenä päivänä ja koristelin sitten ennen tarjoilua. Keksit oli yönaikana pehmentynyt sopivasti ja kakku oli helppo leikata. 

 

 


Käytin kakun koristelussa marjoja, macaronseja, marenkia, suklaata ja leikkokukkia. Keksit leivoin netistä löydetyn keksikakun reseptillä ja täytteen tein kermavaahdosta, vaniljarahkasta ja vaniljakreeminjauheesta.


 

Meillä synttäreillä oli tarjolla kasvisvoileipäkakkua (tästä aiemmasta postauksestani löytyy vegevoileipäkakun resepti), kasvispiirakkaa (tilasin valmiina), numerokakku, karkkipuffet, sipsiä, kasvistikut dipillä sekä hedelmä ja marjalautanen.

 


 
Ja koska A:n synttärit on näin vapun alla, on meillä vappukoristelut jo valmiina. Meiltä löytyy niin ilmapalloja, juhlaviiriä kuin serpentiiniä. 

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

 

2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon sinne neidille! :) Ja luoja miten kauniit ja herkullisen näköiset tarjoomukset!! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A kiittää, hän niin nautti juhlistaan <3.

      Poista


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.