10 huhtikuuta 2024

KEVÄT – JUHLAN AIKAA

 

 

Meillä alkaa ensi viikolla synttärikimara, kun kaikilla viidellä perheenjäsenellä on synttärit parin seuraavan kuukauden aikana sekä myös äitienpäivä on reilu kuukauden päästä. Vanhempi koira aloittaa ja nuorempi koira lopettaa juhlinnan.

 

Syksyllä meillä on eskarilainen, mihin tämä aika rientää, ja 6 vuotissynttäreiden suunnittelu on jo hyvällä mallilla. Aina muuten se just menneillään oleva ikä tuntuu ihanimmalta, vaikka toisinaan me höpöttelemme et olisipa ihana, kun olisit vielä yhtä pieni kuin tullessa <3. 

 

6-vuotissyntymäpäiväjuhlien teema on valittu ja synttärikutsut laitettu kaverisynttäreille. Vielä erikseen pidetään juhlat kummeille sekä mummeille. Tänä vuonna kutsuttiin 12 lasta, joten pakko oli miettiä ohjelmaakin, että selviän lapsikatraan kanssa, heh. Juhlien suunnittelu on aika ihanaa ja tänä vuonna päätettiin yhteistuumin teemaksi kirsikka. Askartelemista on aarteen etsintään ja vähän koristeluunkin. 

 


 

Äsken kysyin A:lta mitä toivoisit synttärilahjaksi? Hän vastasi: saat päättää itse, joku taulu tai kukkakimppukin käy. No hän tulee syntymäpäiväaamuna yllättymään, niin kivan lahjan on mielestäni hommannut.

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

05 huhtikuuta 2024

MAIDOTON ”RAHKA”TÄYTE PIIRAKOIHIN

 


Teki mieli maidotonta rahkapullaa ja ihaninta kaikki sekaisin rahkapiirakkaa, joten testasin miten maidoton ”rahka”täyte onnistuu. Käytin rahkan sijaan Schlagfix Creme use like Mascarpone -kasvirasvalevitettä ja täytteestä tuli niin herkullista.

Tein pääsiäiseksi rahkapullia tällä täytteellä, laitoin täytteeseen lisäksi sitruunamehua. Ja sitten aiemmin tein tällä aiemmin laittamalla reseptillä persikkapiirakkaa.

Pohja:

100 g Eleplant kasvipohjainen rasva

1 1/2 dl sokeria

1 muna

1 dl Oddlygood Easy Whipping

2 1/2 dl vehnäjauhoja

2 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta 

 

Sekoita kaikki ainekset puuhaarukalla ja laita voideltuun irtopohjavuokaan (pohjalle leivinpaperi).

 


 

Täyte:

1 prk Schlagfix Creme use like Mascarpone -kasvirasvalevitettä

1 dl Oddlygood Easy Whipping kermaa

1 muna

1/2 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

 

Sekoita kaikki keskenään ja kaada vuokaan. Ja laita päälle marjoja tai esim persikoita (silloin täytteeseen voisi laittaa hieman sitruunamehua).

Paista 225 asteessa noin 30 min.

Tykätty ja helppo piiras!

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

31 maaliskuuta 2024

KEITTIÖN UUSI SEINÄVALAISIN JA PÖYTÄHAAVEILUA

 


Eräs aamu pääsiäislomalla yksi hereillä aamukahvia juodessa auringonpaistetta ihaillessa mietin miten ihana olisi tosi pieni pöytä keittiöön, jossa voisi juoda aamukahvit muiden vielä nukkuessa tai yksin kotona ollessa. Keittiön ikkuna on etelään ja ikkunan äärellä olisi ihana istua ja katsella mitä ulkona tapahtuu.


 

Siitä inspiroituneena kannoin terassilta pyöreän pöydän keittiöön ja testasin miltä maidoton ”rahka”pulla maistuu. Aika ihanasti kävisi pöytä, kunhan vain olisi pienempi. Pieni suorakaiteenmuotoinen tai sitten puolikaarenmuotoinen marmorikantinen pöytä olisi aika ihana. Jätetään mietintään ja sopivan pöydän tullessa vastaan voisi sellaisen hankkia.

 


Keittiössä on uusi seinävalaisin, Gubin Stemlite -valaisin, joka tuo minusta hieman katulampun mieleen. Meillä ei ole keittiössä kattovalaisinta, niin ihana kun nyt on hyvin valaiseva seinävalaisin, pöytävalasimen lisäksi.

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

29 maaliskuuta 2024

PÄÄSIÄISKIMPPU

 


Kävin pitkästä aikaa kukkakaupassa, haaveena oli saada kimppu hortensioista, kalloista ja orkideasta. Ja kaikki löytyi. Valkoisten hortensioiden sijasta ostin hieman keltaiseen ja oranssiin taittavat hortensiat, jotka olivatkin juuri sopivat sävyt pääsiäiseen ja samalla keväiseen kimppuun. 

 


Tällä hetkellä minua inspiroi kukkakimput, joissa on vähän kuin eri puolilla kimppua eri kukkia ja vähän erikoisemmat kukat. Ja jopa enneminkin yhtä lajiketta runsaasti kuin sellaiset rennot kimput mitä on näkynyt jo monta vuotta.


 

Ja minusta noista kukista tuli aika ihana kimppu, vai mitä sanotte? Hortensiat ja orkidea on kestänyt jo reilu viikon hyvänä, mutta kallat menivät noin viikossa huonoiksi. 

 


Vaaleankeltainen näyttää tänä keväänä aika raikkaalta, ei yhtään hassumpi sävy hortensioissakaan.

 


Toin sohvalle myös sinioranssin torkkupeiton, vähän väriä ja sivupöydälle ison pahvisen pääsiäismunarasian, jonka olen aikoinaan maalannut beigeksi. Pientä pääsiäiskoristelua on ihana laittaa kotiin. Mukavaa pitkäperjantaita!

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin