Kun kysyin A:lta joululahjatoiveita, oli vastaus: rakkautta, yksi lahja ja hali. En kestä miten ihana lahja. Ja samalla vahvistui se, että lapset haluavat lahjaksi sitä mitä vanhemmat opettavat. Monesti sanon että haluan lahjaksi rauhaa ja rakkautta, niinpä A:n vastauksessa vähän samoja <3.
Minusta lapselle yksi lahja
on riittäväksi, sillä joulussa tärkeintä on se yhdessä olo perheen kanssa,
joulun tunnelmasta ja hyvästä ruuasta nauttiminen. Rauhoittuminen kotona.
Mutta koska tänä vuonna innostuin, kun tiesin mistä A todella tykkää ja mitkä lelut tulee pitkäikäiseen käyttöön (niillä olen jo minä lapsena sisarusten kanssa vuosia leikkinyt) niin hän saa meiltä kaksi lahjaa. Hänen toiveissaan on ollut barbit ja schleich-hevosjutut. Meidän antamien lahjojen lisäksi hän saattaa saada kummeiltaan joululahjat.
Meidän lähipiirissäni eivät lapset saa isovanhemmiltaan isoja pinoja lahjoja, joten tämä keskustelu mitä olen nyt lukenut siitä että miten käydä lahjakeskustelua sukulaisten kanssa, on minulle vierasta.
Meillä lelulehdet ovat kovassa kulutuksessa ja A vain katselee niitä, ilman että hän luettelee mitä haluaa. Minusta se on vähän kasvatusta, että kaikkea mitä on tarjolla, ei tarvitse itse omistaa eikä edes haaveilla niistä. A haluaa jäädä kaupassa käydessä aina katselemaan kaupan leluhyllyille, ei hän edes mitään halua ostaa, katselee vain ja tutkii leluja. Ehkä tämä katselu on tuottanut tulosta, ettei hän halua ostaa vaikka tarjontaa on. Me puhutaan yleensäkin paljon kuluttamisesta ja A monesti muistuttaa minua, että älä osta sitä, sinulla on jo <3.
Meille on muodostunut jo perinne, että aattoaamuna tonttu on tuonut yhden paketin kuusen alle joulusukan sijaan. A eilen autossa sanoi: minusta on kiva kun tonttu tuo lahjoja kuusen alle ja joulusukkaan. Hänessä ei taida olla hitustakaan joulujännitystä, tosin me ei puhuta siitä, kuten ei puhuta kiltteydestä. Jutellaan siitä, että joulupukki antaa kaikille lapsille yhden lahjan.
A on ollut jo viikon joululomalla, hän ei enää halunnutkaan mennä tällä viikolla päiväkotiin meidän miniloman jälkeen. Ihana seurata miten hän jaksaa leikkiä päivästä toiseen ja tuntikausia yksin schleicheillään mitä tonttu on tuonut päivittäin lisää. Mieluusti hankin sellaisia leluja jotka tulee todella käyttöön, niin ihana kuunnella hänen leikkejään.
Minusta on ihana kun A uskoo tonttuihin ja joulupukkiin ja pidän mielelläni tätä jouluntaikaa yllä niin kauan kuin se kestää. Se on nimittäin itsellekin piristävää ja tuo joulutunnelmaa ja tähtipölyä arkeen.
Tänä vuonna vein päiväkotiin A:n viidelle hoitajille suklaakonvehdit lahjaksi. Ei ehditty tekemään kortteja, mutta askarreltiin hamahelmistä jokaisen alkukirjain pakettikortiksi.
Tänä vuonna lahjoittaminen oli tehty helpoksi tai en ollut aiemmin tähän törmännyt, kun sai nettikaupasta tilaamalla hankittua lahjoja joulupuu-keräykseen. Tämä oli minulle mieluista, kun muutenkin tilaan lähes kaiken nettikaupoista.
Ikimuistoista joulunaikaa jokaiselle!
Villa H:
Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin