Näytetään tekstit, joissa on tunniste lifestyle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lifestyle. Näytä kaikki tekstit

04 joulukuuta 2021

MINILOMALLA JOULUISESSA HELSINGISSÄ

 

Me tultiin eilen minilomalle Helsinkiin. Junan myöhästymisen takia, meillä oli bussikuljetus alkumatkan, sen jälkeen olikin ihana päästä junaan missä meillä oli paikat ekstraluokassa. Tykkään siitä, kun se on niin rauhallinen vaunu matkustaa.

 

Tänään A sai tontulta kirjeen joulukalenterista ja suuntasimme Tuomaan markkinoille. Hän pääsi karuselliin ensimmäistä kertaa koskaan. Voi sitä iloa ja riemua. 

 


Olemme ihastelleet jouluvaloja sekä Stockan satuikkunaa. Käytiin ostamassa joulukuusen uusia koristeita, kahdenlaisia joulupalloja. Maapallo- ja kimallepalloja tulee uutena tänä vuonna joulukuuseen. 



Illalla kävin vielä hotellin Spa:ssa ja A pääsi sillä aikaa toisen kerran vaahtokylpyyn huoneen ammeessa. Hän nauttii niin paljon hotellilomista. Parasta taitaa olla rentoutuminen hotellihuoneessa kaiken ulkoilun ja kaupungilla pyörimisen jälkeen. Huomenna sitten kotiin ”poikien” luokse.

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

24 toukokuuta 2021

MITÄ BLOGEJA LUEN?

  

 

Sain haasteen kertoa lempiblogit. Tein nyt listauksen mitä blogeja luen tai selailen, koska aina ei ehdi pitkiä postauksia lukemaan kokonaan, vaan katson kuvat ja luen sieltä täältä. Harmittavasti tosi moni blogi mitä olen tykännyt seurata, postaa nykyisin todella harvoin. 

 

Nykyisin kuuntelen todella paljon podcasteja ja voisin listata niitäkin tänne, mitä tykkään kuunnella. Podcastit on ihania juurikin lenkeillä, kun nukutan A:ta päiväunille. Sopivasti ehtii aina yhden jakson kuunnella lenkin aikana.

Tässä lista lempiblogeistani:

Metti Forssell

Hanna Väyrynen

Linda Juhola

Alexa Dagmar

Homevialaura

Valkoinen Harmaja

Si Moda

Avec sofie

 


 

Mitkä on sinun lempiblogit?

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

02 elokuuta 2020

VIIKON PARHAAT JA PAHIMMAT


Paras aamupala oli sunnuntaina. Kun kuutena päivänä viikosta on syönyt kaurapuuroa aamuisin, on ihana kattaa sunnuntaina runsas aamupala. A:n herkkua on kananmunat, hän söisi niitä vaikka joka päivä jos vain saisi.


 

Paras teko oli varata hotellihuone ja ostaa junaliput elokuun minilomalle. Ensimmäinen kesälomareissu tälle kesälle ja tätä odotan niin kovasti. Tällä jaksan tehdä töitä seuraavat viikot.


Uuden sohvan hankinta onkin ehkä lähempänä kuin arvasinkaan. En malta odottaa. Toisaalta mikään ei ole vielä varmaa…

 


Ihanin tapaaminen oli perjantaina kun saimme kauempana asuvan ystäväperheen kylään <3.


Ihanin yllätys oli siskoni keräämät mustikat. Kiitos <3




Parasta seuraa A:lle oli serkku. Hän niin nautti serkun yökyläilystä ja leikkiseurasta. Ihana oli kuunnella heidän leikkejään samalla kun tein töitä. Siitä oli myös iso apu minulle, kun A:lla oli kaveri.


 


Viikon pahin ja järkyttävin hetki oli tiistai-iltana, kun ollessani koirien kanssa lenkillä hyökkäsi vihainen koira koirieni kimppuun. Luultavasti omistajalta katkesi hihna tai irtosi kädestä. Pahinta oli kun yritin vain saada koirat kauemmaksi vieraasta koirasta ja aina se tuli vain taas päälle… ja lopulta näytti että puraisee suoraan päästä meidän toista koiraa. Huh, onneksi ei tullut hampaan jälkiä koirien nahkaan, mutta heille jäi pelko tuntemattomia koiria kohtaan entistä pahempana. Heinäkuussa tällaisia tapahtui kaksi kertaa, kun vieras koira hyökkää koiriemme kimppuun. Tulevaisuuden varalle tilasin turvasumuttimen.


 Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

28 tammikuuta 2020

TÄNÄ TALVENA


Villa H, tänä talvena, eväsrasia Liewood

  
Nyt kun ulkona on taas niin talvista. Pakkasta niin, että eilen aamuna (-18) ilma ja lumihanki kimmelsivät katuvalojen loisteessa. Lunta sataa niin, että lenkin jälkeen hatun päällä oli parin sentin kerros lunta. Illalla päästään vielä lumihommiin A:n kanssa, kunhan hän herää päiväunilta, jotka tänään nukutaan erityisen myöhään. Niin sain inspiraation listata asioista joita tänä talvena ajattelin tehdä.



Villa H, pikkuvanilja

Tänä talvena:

Pakkaamme eväslaukkuun kuumaa juomista, makkarat ja jotain makeaa sekä hedelmiä ja suuntaamme retkelle koko perhe. Tottakai eväille pitää olla söpö eväslaatikko ja A:lle oma juomapullo.


Teemme A:n kanssa viikonloppureissun opiskeluaikaisten tyttökavereitten tapaamiseen.  Meillä on ensimmäinen yhteinen junamatka tiedossa siis.



Villa H, ton tuoli, liewood juomapullo, liewood eväsrasia

Käymme perheen kesken minilomalla.


Leivomme pullaa ja sämpylöitä vielä monta kertaa. Teen maidottoman pullan kookoskermaan ja veteen. Pullista tulee niin herkullisia, ettei puolen litran annos pitkään pakkasessa ehdi olla. 


Nautitaan takkatulen lämmöstä ja luetaan kirjoja.
 

Villa H, eväsrasia, juomapullo, liewood

Käymme uimahallissa.


Ja kerhossa kerran viikossa.


Mitä suunnitelmia teillä on tälle talvelle? hiihtolomalle?


  Villa H:

18 elokuuta 2019

SUNNUNTAIN AJATUKSIA


Aurinkoiset sunnuntaiterveiset! Täällä on nautittu kesäisistä helteistä jo monta päivää. Ihan oli outoa kun kylmän jakson jälkeen tuli taas helteet. Meillä jäi kesälomat tältä kesältä monen muun kesän tapaan pitämättä, mutta muutamat viikonlopun reissut korvasi kyllä loman. Tai no kyllä välillä oli tunne että nyt tekisi loma hyvää. Lupasin siskontytölleni keväällä että mennään kesällä Helsinkiin lomalle. Niinpä eilen ostin junaliput ja hotelliyön syyskuulle. Ihana lähteä viettämään tyttöjenlomaa ja ottaa pieni irtiotto arjesta.  

Mulla on taas kerran kunnon järjestely ja kaappien läpikäyminen päällä. Haha, eihän siitä edellisestä kerrasta ole kuin pari viikkoa. Ajattelin karsia ylimääräiset kaapissa lojuvat sohvatyynynpäälliset kiertoon kuin myös käyttämättömät kynttilänjalat jne. Ja samalla tehdä tilaa jo järjestyksessä oleviin kaappeihin. Turhaa niitä sohvatyynynpäällisiä yms. säilyttää, kun meillä taitaa olla nykyiset päälliset vuodenajasta riippumatta käytössä. Mitä sitä turhaan muuttamaan mieleistä sisustusta? Se mikä meillä nykyään vaihtuu, on leikkokukat.

Villa H:

01 joulukuuta 2018

PÄIVÄ KANSSANI


Pitkästä aikaa päivä kanssani postaus eilisestä, marraskuun viimeisestä, päivästä.

 
 


9.30

Mieheni herättää minut. Kello ei ollut tänään soimassa, koska edellisen yön valvoin vanhemman koiran kanssa ja tarvitsin kunnon unet. Vaihdoin mieheni kanssa tärkeimmät uutiset: monesti käytit koiria ulkona, heh, näin meillä nykyään. Molemmat karvapallerot hyppäävät päälleni ja nuolaisevat poskesta. He painuvat takaisin peiton alle nukkumaan ja lähden itse aamukahville, jonka tuoksu leijaileekin jo keittiöstä. Yöllä on tuiskuttanut lunta joten tänään on talven ensimmäiset lumityöt edessä, vähänkö kivaa!

10

Lähden koirien kanssa reippaalle puolen tunnin aamulenkille tuulentuiverrukseen sekä lumisateeseen joka muuttui hiljalleen rakeiseksi ja teräväksi vihmaksi. Kotona posket punaisena annan koirille aamuruuat ja käyn petaamassa sängyn. Teen itselle kaurapuuron, jonka sekaan laitan chia-siemeniä, oliiviöljyä ja reilusti mustikoita pakkasesta.


11

Ensimmäinen työpuhelu tulee, joten aloitan työt. Minulla on monta mielenkiintoista omakotitalon suunnittelutyötä menossa. Niin mahtavaa. Saan paljon aikaiseksi, sillä tänään ei ole puutetta inspiraatiosta. Ehkäpä hyvillä yöunilla on vaikutusta!
 


13

Työt katkeutuu, kun vilkaisen sähköpostiani. L:n labratulokset on tullut. Soitan eläinlääkärille, mutten saa kiinni. Lähden leipomaan tämän vuoden joulukakkua lauantaisiin pikkujouluihin, saaden ajatuksia koirasta muuhun.






13.30

Takaisin töitten äärelle. Ajoitin kakun uuniin laittamisen vähän huonoon aikaan. Nimittäin nyt jää toinen lenkki  koirien kanssa välistä.


 
14

Koirat alkavat olla sitä mieltä, että jotain syömistä olisi saatava. Koirille ruuat ja rapsutukset. Vähän töitä koneella sekä samalla eilistä pizzaa ruuaksi, jonka jälkeen käyn kolaamassa pihaa, on muuten erittäin liukasta! Vihdoin kakku on valmis ja lähdemme pienelle lenkille.



   
15.30

Lähden käymään ruokakaupassa sekä uudehkossa sisustusputiikissa, HB Homessa. Muutama pieni joululahja tarttui sieltä matkaan. Ruokakaupassa, juustohyllyjen välissä, suloinen pikkutyttö tuli kysymään: onko tuo takki oikeaa leopardia?  Ei, tämä on ihan keinoturkista. Kaupasta lähtiessä puhelin soi, eläinlääkäri soittaa tuloksista sekä jatkosta. Alku viikosta täytyy varata aika jatkotutkimuksiin.


 

17.30

Ostokset kaapissa ja kukat maljakossa. Hetki koirien kanssa oleskelua, rapsutuksia, leikkiä ja köllöttelyä. Aika hurahtaa glögiä juoden ja koiria paijailessa (sekä googletellessa mihin testiin L joutuu ja mikä sillä voisi olla).


 

19

Lähdemme taas lenkille ja lenkin jälkeen on takan lämmitystä. Tuntui nimittäin niin viileältä.

20

Annan koirille vielä pienet annokset ruokaa ja jatkan töitä muutaman tunnin. Välillä vaihdamme kuulumiset siskoni kanssa. Tykkään tehdä usein töitä myös illalla.
 


23

Vihdoin päivän työt tehty joten aika mennä saunaan ja nukkumaan.
 
Ja hei, oikein ihanaa joulukuun ensimmäistä! 
 

 
  Seuraa Villa H: