Paras herkku on kuplavohvelijäätelö. Perjantaina neidin herättyä päiväunilta, suuntasimme kaupungille jäätelölle. Jos A:lta kysyy mitä hän haluaa, vastaa hän jäätelöö.
Ravintola suosituksen saa Konttiravintola Morton, joka aukesi tänä
keväänä myös Joensuuhun. Ai että, miten herkullista ruokaa siellä olikaan. Enpä
olisi uskonut, että porkkana ja puolukat käy täydellisesti hamppariin.
Uusi pyykinpesukone. Entinen hajosi kesken pyykkipäivän. Viimeiset
koneelliset sai lingota käsin pesuaineveden valuessa vaatteista. Joten niin se
piti seuraavana aamuna lähteä pyykkikonekaupoille. Kiitos vielä vinkistä Muoti
Mielessä - Anne. Ihastuin Asko pesukoneeseen ja sehän meille sitten kolmannesta
liikkeestä kotiin tuli. Veikon koneessa oli kyllä parasta palvelua ja se
merkkaa mun ostopäätöksiin todella paljon.
Mummolassa kyläily <3.
Mieheni kesäloma. A nautti niin paljon kun oli koko perhe kotona pari
viikkoa. Sunnuntai-iltana hän sanoi, että ei töihin, A mukaan. Hän huuteli useasti näiden parin viikon aikana
lenkilläkin: lomallaa.
Ja minulla oli viimeinen täysi viikko vanhempainvapaalla. Niin vain meni
9 kuukautta vauhdilla. Tosin yrittäjänä ei ole töitä voinut koko aikana
lopettaa täysin, vaan olen tehnyt varmasti kaikki sunnuntait töitä enemmän tai
vähemmän. Se on kyllä välillä haastavaa saada työt ja lapsen kanssa olo rytmitettyä,
mutta onneksi on kaksi vanhempaa.
Villa H: