Viime viikon aurinkoiset
päivät innostivat sisustamaan terassia lähenevää kesää varten. Nyt järjestelin
terassin sisustuksen kokonaan uusiksi ja vaihdoin grillin paikkaa lähemmäksi
pöytäryhmää. Ensimmäiseksi kuvia terassin pöytäryhmästä, johon ostin tuolit
tänä vuonna. Pöytäryhmä koostuu siis Hayn terrazzo-pöydästä ja Fermobin Bistro tuoleista.
Pöydän ympärille
haluan istuttaa paljon viherkasveja ja kesäkukkia tuomaan kesäistä
viidakkotunnelmaa terassille. Banaanipuut tuon pysyvästi terassille kunhan kesä
koittaa. Joku korkeampi puu vielä tuonne lasiseinän luo sekä tomaatin- ja
mansikantaimet keittiön ikkunalta tuottamaan satoa. Hortensia on jo muutaman
yön terassilla ollut eikä ole vielä ainakaan yöpakkasista suuttunut.
Sunnuntaina
nautimme myös ensimmäiset terassikahvit. Noilla metallisilla tuoleilla on niin
hyvä istua ja pehmusteet tuovat vielä vähän mukavuutta lisää. Tarpeen vaatiessa
tuolit saa taiteltua näppärästi pieneen tilaan eivätkä tuolit mene talvellakaan
terassilla pilalle. Nyt vain odotellaan sään lämpiämistä, jotta päästään
terassille nauttimaan monenlaisia grilliherkkuja.
Villa H: