23 syyskuuta 2020

TYÖN JA LAPSIPERHEARJEN SUJUVUUS

 


Täällä on jo kohta kolme kuukautta takana työn ja lapsiperhearjen yhdistämistä takana. Aluksi meni muutamia viikkoja opetellessa miten tunnit riittää päivässä, mutta nyt arki sujuu pääosin todella hyvin. Väliin toki mahtuu niitä päiviä kun töitä ja tekemistä onkin enemmän kuin tunteja päivässä, mutta niin sen ruuhkaan vaan saa lopulta purettua kun vähän yöunista nipistää. 

 


Yleensä aina nimittäin menee niin että on joko väljää tai että työt kasaantuu. Keskitietä ei kyllä yrittäjyysaikana ole ollut. Mutta kun tähän kaikkeen on tottunut, niin arki sujuu kaikesta huolimatta hyvin.

 


Pääasiassa en tee töitä tietokoneella silloin kun A on hereillä ja olen yksin kotona hänen kanssa. Päiväunien aikaan teen aina kaikki suunnittelutyöt, mitkä vaativat täyttä keskittymistä. Sitten palaverit onnistuvat milloin vain. Joko A:n leikkiessä vierellä (tai katsoo videoita) tai niin, että hän on päiväunilla. Tai jos käyn esimerkiksi aloituskokouksissa, on hän mukana tai mieheni tulee töistä kotiin A:n luokse. 


 

Nykyään kun tulee hoidettua työasioita soittamalla, viesteillä, sähköpostilla kuin WhtsAppilla ei kellonajalla ole aina väliä tai sillä missä on. Joskus hoidan puhelinpalaverit lenkillä ollessa tai vastaan viesteihin sängyssä. Välillä herään aamulla ennen muita tekemään töitä ja toisinaan A:n nukahdettua teen töitä puolille öin.

 


Se miten kaikki toimii, niin tärkeintä ovat rutiinit. On niitä päiviä, kun öisin on herätty ja väsyttäisi. Mutta koska hommat tulee tehdä ja pienen kanssa olla ja leikkiä niin rutiinit auttaa. On tietty päivärytmi, sama aamu- ja iltapala sekä aamu- ja iltatoimet. Meidän päivärytmiin kuuluu myös noin neljä koiranulkoilutuslenkkiä, pisin lenkki tehdään aina päiväunien aikaan. 


 

Toinen on se, että ei ole liikaa kalenterissa ohjelmaa. Mullahan on paperikalenteri johon merkkaan menoja, mutta en kyllä yleensä kalenteria katso kuin ehkä kerran viikossa. Menoja on sen verran, että ne piirtyvät mieleen silloin kun kirjoitan kalenteriin ja osa menoista toistuu joka viikko, niin ne ovat mielessä aina.


 

Muita keinoja arjen sujuvuuteen on se, että joka maanantai pesen viikon pyykit ja teen viikkosiivouksen. Kerran kuukaudessa käy siivooja siivoamassa vessat, pesuhuoneen, saunan lasit ja peilit. Sekä kerran viikossa tilaan viikon ruokaostokset kotiinkuljetettuna cittarista. Minusta on ihanaa helpottaa arkea niin, että jää leikkiä ja lukea A:lle. Olla vain ja köllötellä sekä leikkiä ja antaa huomioita koirille myös.

 

Ja paras keino on mennä vain lapsen ehdoilla <3. A tulee aina ensin, koska töitä ehtii tehdä myöhemmin A:n kasvettua.

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin


20 syyskuuta 2020

VIIKONLOPUN KUULUMISIA

 


Meillä on ollut viikonloppuna paljon menoa sekä A:n serkku yökylässä. perjantaina kävimme A:n serkun 2 vee synttäreillä ja samalla saimme yövieraan matkaan. Lauantaina juhlistimme äitiäni ja isää perheen kanssa. Niin ihana oli pitkästä aikaa nähdä montaa sisarusta perheineen kerralla. Viime kerta taisi olla viime joulu, kun olimme yhdessä koossa noin isolla porukalla.

 


Tänään me nukuttiin todella pitkään, yli yhdeksään koko perhe, ja ollaan otettu rennosti kotona. Illalla kävimme vielä toisessa mummolassa. Koirat olivat aivan innoissaan kun pääsivät pitkästä aikaa mukaan ja kylään.

 

 

Kun päivän oli niin tekemättä mitään, tuli illalla sisustusinspiraatio. Vaihdoin hieman valaisimien paikkaa ja uutta asetelmaa olohuoneeseen kuin eteiseenkin. Ah, nyt alkaa näyttää uudistunut olohuone siltä miltä haluan. Joskus se ottaa aikaa enemmän, että palaset loksahtaa paikoilleen niin kuin on ajatellut.

 


 

Tämä viikko oli aika täysi, kun oli monta palaveria sekä päälle kiireellisiä töitä. Niinpä minulle parasta rentoutumista on kyllä kodinlaitto ja sisustaminen. Ei tarvitse kuin esimerkiksi puoli tuntia vähän vaihdella asetelmia ja pyyhkiä pölyjä niin on jo ajatukset aivan muualla ja rentoutunut fiilis. 

 


 

Ihanaa alkavaa viikkoa!

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

18 syyskuuta 2020

KEITTIÖN MATTO JA TÄMÄN HETKEN LEMPIRUOKIA

 



Elokuussa haaveilin matosta keittiöön ja miltei samalta istumalta menin katsomaan paikalliseen liikkeeseen Pappelina mattoja ja tilaisin mallipalojen perusteella beigen maton keittiöön. Ihanasti toi matto lämpöä keittiöön ja matto tuntuu ihanan pehmoiselta jalan alla. On kyllä mukavampi työskennellä kuin pelkällä laattalattialla seisoessa, vakkain minulla on lähestulkoon aina sisäkengät jalassa.

 



Pyörsin aika nopeasti mieleni siitä etten halua muovimattoa keittiöön, sillä ei puuvillamatto vaaleana olisi ollut yhtään järkevä valinta keittiöön missä roiskeita ja ruuanmuruja on varmastikin matolla. Milloin tippuu lasi tai kahvinpurut tms. 

 



A on keksinyt itselleen loistavan korokkeen. Hän kuljettaa omaa tuoliaan ympäri kotia sinne missä haluaa korkeammalle ylettää. 

 


Samalla voisin vinkata meidän uusista lempiruuista:

  • lohikeitto pakaste peruna & keittokasvissekoituksesta ja pakaste lohikuutioista, tämä on oikea pikaruoka sillä syntyy ehkä max 15 minuutissa.
  • pinaattiletut (kauramaitoon tehdessä todella herkullisia)
  • pannari veteen tehtynä, parempaa kuin maitoon tehdessä
  • lihapullat, keitetyt porkkanat ja perunamuusi mantelimaitoon tehtynä
 
 


Olen vähentänyt huomaamatta kahvinjuontia ehkä kolmeen kupilliseen päivässä ja juonkin nykyään teetä päivällä sekä illalla A:n ollessa yöunilla. Tee hapankorppujen kanssa on maailman parasta. Hiljainen koti, kupillinen teetä ja aikaa omille jutuille on muodostunut rutiiniksi iltaisin.

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin