14 syyskuuta 2019

KEITTIÖSSÄ - MAIDOTON RUOKAVALIO


Villa H, valkoinen keittiö, skandinaavinen keittiö, keittiön sisustus, kitchen interior

 

Viime viikot on mennyt aika lailla vain työkoneella piirrellessä ja töitä tahkoessa. Niin paljon etten ole ehtinyt blogini pariinkaan. Yrittäjänä sitä on kiitollinen kaikista töistä ja siitä, että niitä töitä on. Rakastan työtäni ja varsinkin luonnos- ja arkkitehtisuunnittelua, joten monesti työpäivät venyvätkin kun innostun tekemään töitä aamuvuoron jälkeen vielä iltavuorossa, niin kuin monesti vitsailen.
 

Sisustus, keittiö, liljat, Georg Jensen,

 
Se mistä nykyään pidän huolen työnteon tiimellyksessä, on ruokatauko ja ulkoilu. Tai myönnetään, siis L ja M pitää siitä huolen että yhteen putkeen koneella istuminen ei venähdä liian pitkäksi. Välillä pitää jumpata lattiantasossa leikittämässä koiria ja välillä käydä lenkillä raittiissa syysilmassa ja lepuutella tietokoneen ruutua tuijottaneita silmiä.
 
Keittiö, Villa H, Gubi beetle baarituolit, baarituoli, puustelli keittiö


Aloitin keväällä maidottoman ruokavalion ja ai, että miten paljon parempi olo on ollut ja maha voi pitkästä aikaa paremmin kuin hyvin. Alkuun jotkut perusruuat toi hankaluutta miten ne nyt valmistaa, mutta onneksi nykyään on niin valtavan paljon vaihtoehtoja maitotuotteille. Maidoton turkkilainen jogurtti oli tämän viikon löytö. Nimittäin se mitä olen kaivannut, on ollut hyvä maustamaton maidoton jogurtti.
 

Villa H, kasvissosekeitto, maidoton ruokavalio

 
Kasvissosekeittoon käytän muun muassa kookoskermaa ja laatikkoruokiin kaurakermaa. Perunalaatikosta tulee herkullista kun siihen laittaa sipulinmakuista kaurakermaa. Pullataikinaan olen laittanut kookosmaitoa ja pullista on tullut niin täydellisiä! Minusta on tullutkin nyt syksyllä pullantuoksuinen rouva.
 

Kodin sisustus, sisustus, valkoinen keittiö, gubi beetle, keittiön sisustus

 
Kiireisen päivän pelastus on ollut pakasteesta ostetut valmiit punajuuripyörykät ja lisukkeena vaikkapa uuniperunat. Tai pakkasesta löydetty edellisen viikon kasvissosekeitto ja kananmunat. Seuraavaksi ajattelin testata ja kehitellä maidottoman version suosikki mustikka-kermaviilipiirakkaan ja herkulliseen kasvisvoileipäkakkuun mitä olen monesti tehnyt maitotuotteisiin.

  

 Villa H:



 

02 syyskuuta 2019

KUIVAKUKKIA JA UUTTA ASETELMAA


Villa H, eteinen, sisustusinspiraatio, Y-tuoli, eteisen sisustus
Villa H, eteisen sisustus, kuivakukat, asetelma, kodin sisustus


Ihanaa syyskuun alkua! Viime viikko meni niin töitä tehdessä, etten ehtinyt blogin pariin laisinkaan. Vaikka viime viikot olen herännyt melkein kolme tuntia aiemmin kuin yleensä (viiden aikoihin), niin ei ne tunnit vain päivässä ole riittänyt kuin töitten tekemiseen, kodinhoitoon ja koirien ulkoiluttamiseen. Monena iltana ajattelin, että aamulla teen postauksen ennen töitten aloittamista, mutta miten sitä ei osaa tehdä muuta kuin niitä töitä, jos tekemättömiä hommia on? No, jospa syksyn kiireisimmät viikot on nyt takanapäin ja paluu normiarkeen edessä.

Villa H, eteisen sisustus, kuivakukat, uutta asetelmaa eteiseen, kodin sisustus


Kodin siisteydestä en tingi kiireisen arjen keskelläkään. Vaikka välillä villakoirat meinaa hyppiä silmille, niin tavarat ja kaapit pysyvät ojennuksessa ja järjestyksessä. Näin pysyy ajatuksetkin sitten kassassa ja pystyy keskittymään töitten tekemiseen.

Villa H, eteisen sisustus, koti, chihuahua, skandinaavinen sisustus
Villa H, kuivakukat, Jo malone, Georg Jensen maljakko


Eteisen tasolle vaihdoin syksyn pimeneviä iltoja ajatellen vähän asetelmaa ja toin tasolle työhuoneesta pöytävalaisimen. Työskentelen niin paljon ruokapöydän äärellä, niin valaisin oli aika joutava työhuoneessa, niinpä sain vain olemassa olevia tavaroita vaihtamalla hieman uutta ilmettä kotiin.

Villa H, eteisen sisustus, kuivakukat, asetelma, kodin sisustus

Vaikka olin niin varma, etten mitään kuivakukkia kotiimme kanna niiden trendikkyydestä huolimatta, niin mitäs ostinkaan kukkakaupassa käydessä - kuin kuivatut pallerot. Ovathan nuo pallerot niin söpöt ja pitkäikäiset kukat. Vähän säästöä kun ei tarvitse niin monelle pöydälle ostaa leikkokukkia. Nimittäin ilman en osaa olla.
 
Villa H: