12 maaliskuuta 2022

NYT INSPIROI

 


Nyt inspiroi:


Värikkäät kukkakimput. Sinistä, liilaa, pinkkiä, oranssia, roosaa, keltaista ja vaaleansinistä, kaikkea yhdessä.

 


 

Muutama erilainen oksa ja kukka maljakossa.

 

Auringonpaiste ja veden lorina, kun lumet sulaa. Kevään ensimmäiset pisamat.

 


 

Hetki milloin ei ole mitään tekemistä. Silloin tulee ne parhaat ideat mieleen.

 

Pastellinsävyiset kierrekynttilät.

 

Ihanaa lauantai-iltaa!

 

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

07 maaliskuuta 2022

HIIHTOLOMALLA



Meillä on hiihtolomaviikko menneillään. Suunnitelmissa hiihtoa ja uimahallissa käyntiä, askartelua ja vähän töitäkin, koska unohdin hiihtoloman ja otin projekteja tälle viikolle. Onneksi A on tottunut siihen, että vanhemmat tekevät töitä välillä. 

 

 

Viikonloppuna oltiin jo mummolassa yökylässä, mutta mitään muuta lomareissua meillä ei nyt ole. Ja toisaalta ei sitä mitään ihmeellistä lomalle tarvitsekaan, kun se yhdessäolo ja vaikka hiihtolenkki tekee jo paljon. Meillä mieluusti vietetään aikaa kotona ja rutiinit on tärkeitä. Koko perheen piilosleikki tuo jo riemua ja iloa paljon.

 


 

Mutta onhan sitä jo monenlaisia suunnitelmia tälle viikolle kertynyt, kuten kahvilassa käynti, kaverille synttärilahjan ostoa, hiihtoa, luistelua, leikkipuistoilua ja uimahallissa käynti.

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin