12 huhtikuuta 2019

LAUANTAIBRUNSSI

 
Villa H, brunssi, ruokailutila, tolix tuolit, sisustus
Villa H, brunssi, ruokailutila, aamupala



Mikä on sen ihanampi viikonlopun aloitus kuin todella pitkä aamupalahetki läheisten kanssa? Ystäviemme kanssa minilomalla ollessa, meillä oli puhetta, että nyt pitäisi oikeasti alkaa järjestää brunsseja yhdessä koteihimme (tai käydä joskus yhdessä valmiilla sunnuntaibrunssilla). Samalla tulisi kyläiltyä ja mitäs muutakaan sitä tehdään kuin syödään kun nähdään.

 
Villa H, brunssi, ruokailutila, aamupala, arabia lumi astiat
Villa H, brunssi, ruokailutila, sisustaminen



Saimme viikonlopuksi kaksi siskoni lasta yökylään, joten lauantaisen vapaapäivän kunniaksi valmistin runsaan aamiaisen. Lasten toiveena oli juotavaa jogurttia ja nakkeja sekä tarjolla oli myös karjalanpiirakoita, granolaa ja jogurttia, avokadoa sekä runsas hedelmä- ja marjalautanen. Söimme aamiaisen sen verran myöhään, että tämä meni myös päiväruokana samalla. Lasten lemppariksi nousi hedelmälautanen, ei kauan mennyt kun lautanen oli lähes tyhjä.

Villa H, brunssi, ruokailutila, hedelmälautanen
Villa H, brunssi, ruokailutila, sisustus, olohuone

 

Tällä kertaa tarjoilut oli helppoja ja oikeastaan vain pöydälle kaapista nostettavia, mutta suosikkejani brunssille on myös munakkaat, chiavanukkaat ja smoothiet sekä tietysti erilaiset makeat herkut. Huomenna on taas brunssi tiedossa, nimittäin suuntaan tänään Tampereelle siskoni luokse. Ihana viikonloppu tulossa.

 

  Villa H:

4 kommenttia:

  1. Brunssit on ihan parhaita viikonloppu aamuina. Pöytä näyttää herkulliselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Just tultiin brunssilta siskojeni kanssa. Näitä pitäisi tehdä joka sunnuntai kotona :). Ihanaa lauantaita!

      Poista
  2. Ihanalta näyttää!
    Brunsseja saisi kyllä olla omassa elämässäkin enemmän :)

    Mukavaa alkavaa pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja niin pitäisi, voisi tehdä joka sunnuntai kotona brunssin. Ei tarvitsisi tehdä ruokaa kun söisi runsaan brunssin aamupäivällä. Kiitos Hanne ja samoin sinne!

      Poista


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.