06 kesäkuuta 2021

PIENIÄ MUUTOKSIA KOTIIN

 



Tällä viikolla sain niin monta keskeneräistä asiaa kotona eteenpäin. Tilasin viime viikolla keittiöön uudet vetimet ja tietysti saman tien tilauksen tultua innostuin laittamaan ne paikoilleen. Keittiöön on tulossa muutakin muutosta, mutta vasta hieman myöhemmin.

 

Kodinhoitohuoneeseen tulee myös uudet vetimet (samat kuin keittiöön) sekä uudet tasot. Näin kodinhoitohuoneesta tulee samanlainen kuin keittiöstä.


Vessoihin tilasin uudet altaat ja hanat. Vielä pitää uusi kaluste tilata pienempään vessaan ja kunhan saan kaikki, niin päästään asentamaan niitä paikoilleen. 

 


Lisäksi päätin että kyllä tuo meidän makuuhuoneen nykyinen sävy on se oikea sävy meidän kotiin, enkä nyt maalaa sitä sittenkään vaaleammaksi. Nyt pitää vain käydä tilaamassa verhokiskot ja uudet verhot, niin saan huoneen valmiiksi. Hieman pitää myös kitata ja maalata ruuvinreikiä ja sitten laittaa uudet naulakot ja peili seinälle.

 

Huomaa kyllä, että olen viime viikkoina tehnyt vähemmän töitä tai normityöpäivän verran töitä, koska olen saanut kaikki keskeneräiset projektit ja monen vuoden haaveet eteenpäin kotona. 

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

2 kommenttia:

  1. Hyvän näköiset vetimet! Pidän myös tummasta kaakelisaumauksesta. Ja mun mielestä tuo makuuhuoneen väritys on hyvin miellyttävä juuri näin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä paljon paremmat kuin aiemmit. Ja käy hyvin tuohon laatan tyyliin. Kiitos, minustakin se on kyllä hyvä näin.

      Poista


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.