14 elokuuta 2021

KOUKUTTAVAT ÄÄNIKIRJAT

 


Luin ala- ja yläasteen aikana aivan älyttömästi kirjoja. Lukioaikaan ja opiskeluaikaan lukeminen jäi, kun aika meni koulukirjojen lukemiseen ja sen jälkeen on aina ollut olevinaan jotain muuta. Minulla ei ole nytkään aikaa lukemiseen, mutta kuuntelemiseen on.  Kuuntelen yleensä aina jotain samalla kun käyn pidemmällä lenkillä puolen päiväaikaan nukuttamassa A:n päiväunille ja ulkoiluttamassa koiria. Ja sitten kun siivoan ja toisinaan kun teen töitä.

 


 

Heinäkuussa aloin kuuntelemaan äänikirjoja, kun todella moni kuuntelemani podcast oli kesätauolla. Ja jäin niin koukkuun äänikirjoihin, että joka ilta kuuntelen äänikirjaa kun nukutan A:ta yöunille. Muutaman kerran olen nukahtanut itsekin samalla. Miten se äänikirjan kuuntelu onkaan niin rentouttavaa ja rauhoittavaa.

 

 

Olen kuunnellut:

  • Trevor Noah, Laiton lapsi
  • Michelle Obama, Minun tarinani
  • Emilia Saloranta ja Varpu Hintanen, Valo joka ei kadonnutkaan

 


 

Ja nyt minulla on kuuntelussa:

  • Eeva Kolun, Korkeintaan vähän väsynyt
  • Lucinda Rileyn seitsämän sisarta kirjasarjan ensimmäinen kirja sekä
  • Julia Thurénin Kaikki kuluttamisesta kirja.

 


 

Ja seuraavaksi olen jo tallentanut lukulistalle loput Seitsämän sisarta -kirjasarjasta, Saku Tuomisen, Kaikki on hyvin sekä Maria Veitolan, Veitola ja Toisinpäin -kirjat. Mitä kirjoja suosittelisit?

 


 

Meillä oli elokuun alussa aivan ihana iltapiknik takapihalla terassilla. Koirat tulivat seuraksi nukkumaan istuinpehmusteille ja me A:n kanssa nautimme ilta-auringosta ja loppukesän tunnelmasta.

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.