19 marraskuuta 2015

HYASINTIT


Ensimmäiset hyasintit ostettu. Vähän vihreää ja jouluntuoksua keittiöön. Ovat niin kauniita juurineen, joten pitäisi vielä tuolle toiselle ehtiä lasimalja.

Kaunista torstaita!

17 marraskuuta 2015

PIENIÄ MUUTOKSIA


Kirjoittelin lokakuun lopussa eteisen suunnitelmista. Jo muutaman muutoksen jälkeen eteisestä tuli entistä avarampi ja pehmeämpi. Villamatto löytyi yllättävän läheltä. Varastosta säilöstä (myyntiä odotellessa). Olin jo hieman kyllästynyt tuohon voimakkaaseen kuvioon, mutta miten loistavasti matto kävikään eteiseen. Pehmentämään laattalattiaa. 

Ritiläpenkki siirtyi samalla maton tieltä muualle. Ja toin tilalle jakkaran terassilta. Viikonloppuna maalasin myös eteisen seinän ja sen jälkeen naulakon pääsi asentamaan. 

Nyt me ollaan sitten L:n kanssa leikitty ja oleskeltu eteisessä. Lämpöisellä ja pehmoisella matolla. Miten ihana siinä onkaan pyöriä lenkiltä tullessa <3. Saatiin uusi tilava huone :).

Huvittavaa miten L halusi kuviin mukaan. Otin eteisestä kuvia niin L juoksi matolle istumaan ja siellähän se poseerasi niin tottuneesti <3. Kamera on niin hauska kapistus.

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa!