01 joulukuuta 2018

PÄIVÄ KANSSANI


Pitkästä aikaa päivä kanssani postaus eilisestä, marraskuun viimeisestä, päivästä.

 
 


9.30

Mieheni herättää minut. Kello ei ollut tänään soimassa, koska edellisen yön valvoin vanhemman koiran kanssa ja tarvitsin kunnon unet. Vaihdoin mieheni kanssa tärkeimmät uutiset: monesti käytit koiria ulkona, heh, näin meillä nykyään. Molemmat karvapallerot hyppäävät päälleni ja nuolaisevat poskesta. He painuvat takaisin peiton alle nukkumaan ja lähden itse aamukahville, jonka tuoksu leijaileekin jo keittiöstä. Yöllä on tuiskuttanut lunta joten tänään on talven ensimmäiset lumityöt edessä, vähänkö kivaa!

10

Lähden koirien kanssa reippaalle puolen tunnin aamulenkille tuulentuiverrukseen sekä lumisateeseen joka muuttui hiljalleen rakeiseksi ja teräväksi vihmaksi. Kotona posket punaisena annan koirille aamuruuat ja käyn petaamassa sängyn. Teen itselle kaurapuuron, jonka sekaan laitan chia-siemeniä, oliiviöljyä ja reilusti mustikoita pakkasesta.


11

Ensimmäinen työpuhelu tulee, joten aloitan työt. Minulla on monta mielenkiintoista omakotitalon suunnittelutyötä menossa. Niin mahtavaa. Saan paljon aikaiseksi, sillä tänään ei ole puutetta inspiraatiosta. Ehkäpä hyvillä yöunilla on vaikutusta!
 


13

Työt katkeutuu, kun vilkaisen sähköpostiani. L:n labratulokset on tullut. Soitan eläinlääkärille, mutten saa kiinni. Lähden leipomaan tämän vuoden joulukakkua lauantaisiin pikkujouluihin, saaden ajatuksia koirasta muuhun.






13.30

Takaisin töitten äärelle. Ajoitin kakun uuniin laittamisen vähän huonoon aikaan. Nimittäin nyt jää toinen lenkki  koirien kanssa välistä.


 
14

Koirat alkavat olla sitä mieltä, että jotain syömistä olisi saatava. Koirille ruuat ja rapsutukset. Vähän töitä koneella sekä samalla eilistä pizzaa ruuaksi, jonka jälkeen käyn kolaamassa pihaa, on muuten erittäin liukasta! Vihdoin kakku on valmis ja lähdemme pienelle lenkille.



   
15.30

Lähden käymään ruokakaupassa sekä uudehkossa sisustusputiikissa, HB Homessa. Muutama pieni joululahja tarttui sieltä matkaan. Ruokakaupassa, juustohyllyjen välissä, suloinen pikkutyttö tuli kysymään: onko tuo takki oikeaa leopardia?  Ei, tämä on ihan keinoturkista. Kaupasta lähtiessä puhelin soi, eläinlääkäri soittaa tuloksista sekä jatkosta. Alku viikosta täytyy varata aika jatkotutkimuksiin.


 

17.30

Ostokset kaapissa ja kukat maljakossa. Hetki koirien kanssa oleskelua, rapsutuksia, leikkiä ja köllöttelyä. Aika hurahtaa glögiä juoden ja koiria paijailessa (sekä googletellessa mihin testiin L joutuu ja mikä sillä voisi olla).


 

19

Lähdemme taas lenkille ja lenkin jälkeen on takan lämmitystä. Tuntui nimittäin niin viileältä.

20

Annan koirille vielä pienet annokset ruokaa ja jatkan töitä muutaman tunnin. Välillä vaihdamme kuulumiset siskoni kanssa. Tykkään tehdä usein töitä myös illalla.
 


23

Vihdoin päivän työt tehty joten aika mennä saunaan ja nukkumaan.
 
Ja hei, oikein ihanaa joulukuun ensimmäistä! 
 

 
  Seuraa Villa H: 
 
 

2 kommenttia:

  1. Toivotaan että selviää nopsasti mikä hauvaa vaivaa ja löytyy toimivat lääkkeet!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä ♥. Ensi viikolla jatkotutkimuksiin. Jospa sitten selviäisi.

      Poista


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.