11 joulukuuta 2020

TERASSIN JOULUTUNNELMAA

 

 

Ihanaa perjantaita! Tänään on ollut niin kaunista ulkona, että nappasin muutaman kuvan terassilta ja takapihalta aamu-ulkoilun aikaan. Enpä sitten ehtinyt viikolla kirjoittamaan blogia, koska työt veivät kaiken irtoavan ajan. Välillä piti laittaa A leikkimään viereen, että saa hieman tehtyä suunnittelutöitä eteenpäin ja pääsisi jossain vaiheessa joululomalle. Minullahan oli ajatuksena pitää kuukauden loma joulukuussa, no vielähän tässä ehtii muutaman viikon lomailla, jos ensi viikolla saisi hommat tältä vuodelta valmiiksi ja jatkaa sitten tammikuussa. Eilen piti tarkistaa, mikä vuosi on, koska olin aivan varma että nyt on jo 2021 ja pakettia noutaessa piti kysyä mitä korttia näytän... Eli aika loman tarpeessa ollaan. Mutta itsepähän haluan tehdä töitä ja hoitaa A:n samalla kotona.

 


Laitoin terassin sypresseihin kausivalot ja ne loistavat ihanasti vuorokauden ympäri ja tuo jouluista tunnelmaa. Minulla on haaveissa viettää glögi ja pipari piknikhetki A:n kanssa terassilla vielä ennen joulua. Huomenna meinattiin käydä katsomassa joulukylää taitokorttelissa ja katsomassa löytyisikö sieltä viimeisiä joululahjoja.

 


Ihanaa ja tunnelmallista viikonloppua!

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin


2 kommenttia:

  1. Kotisi on todella kaunis:) Saako kysyä mistä olet hankkinut kuvissa näkyvät lampaantaljat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon :). Nuo taljat on GOF:lta vuosia sitten hommattu. Heiltä varmaan saa tilattua tai sitten jälleenmyyjiltä.

      Poista


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.