17 joulukuuta 2020

KRANSSI PÖYDÄLLE


Jos haluaa jotain nopeaa jouluista tekemistä, niin se on kranssin teko. Tässä minulla taisi mennä se 15 minuuttia, sillä kello lähestyi jo hyvää vauhtia A:n nukkumaanmenoa ja iltapalakin oli laittamatta, joten eipä siinä ollut kauheasti muuta vaihtoehtoa kuin sitoa nopsasti kranssi. Ajattelin kranssin takan kylkeen, mutta koska me lämmitämme takkaa joka toinen päivä, olisi sitä pitänyt siirrellä edes takaisin. Etukuistille tilasin kukkakaupasta kranssin, mutta ensi vuonna teen senkin itse.



Kranssista sai kivan pöytäkoristeen ruokapöydälle. Eipä välttämättä tarvitse muita joulukukkia pöydälle enää ostaa. Ja tajusinpa kynttilöitä sytyttäessä, että olisihan meillä ollutkin sopiva adventtikynttelikkö. Ja vielähän sitä ehtii ensi sunnuntaina sytyttää adventtikynttilät. 


Meillä on tänään pienet lasten pikkujoulut. Siskoni tulee lasten kanssa meille. A on odottanut jo monta päivää, että pääsee tekemään herkkukaakaot ja laittamaan itse karkkitikut sinne. Ja viime yönä tonttu toi kuulemma kiven sänkyyn ja kävi kutittaa A:n varpaita samalla kun hiipi tuomaan joulusukkaan yllätyksen.  Olemme myös jutelleet A:n kanssa siitä, että jouluaaton jälkeen ei tule enää yllätyksiä sukkaan. Ihana kun hän muistaa tämän, ja viimeksi aamulla sukkaa tutkiessa kertoi, ettei sitten enää tule yllätyksiä.

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.