Kierros puutarhassa.
Mitä kaikkea sitä puutarhasta löytyykään? Halusin pihastamme vähän mummolamaisen. Syreeneitä, ruusuja, pioneita, kivipolkuja... Heinäkuussa lomaillessa meinasin tehdä tuon kivipolun valmiiksi. Jatkaa terassille saakka ja nostaa nuo liian syvälle menneet kivet vähän ylemmäksi.
Takapihalla, toisella laidalla, on hyötypuutarha. Pensasmustikkaa, karhunvatukkaa, herkukoita ja istutuslaatikot. Toukokuussa istutin laatikoihin kaikennäköisiä siemeniä. Rucolan
vei halla, joten tänään kävin laittamassa uudet siemenet. Perunaa,
porkkanaa, mansikoita, salaattia ja hernettä ainakin. Ootan jo innolla noitten punaisten
auringonkukkien kasvua.. Kukkaloistoa odotellessa.
Ja kukahan tuolla pihalla nyt eniten innoissaan kirmailee? Saimme vihdoinkin aidattua pihan, joten nyt on L:llä tilaa olla vapaana. Ja omenapuut saa olla jänöjusseilta turvassa ;).
Paljon on vielä puutarhassa tehtävänä, mutta paljon on jo tehtykin näiden kolmen asutun kesän aikana. Ikuisuusprojekti tuo puutarha, sanon minä.
Ja kivaa viikonloppua!
Ihania pihahaaveita <3 Täälläkin on melkoinen ikuisuusprojekti :)
VastaaPoistaKiitos <3, haaveilu on onneksi helppoa ja ei aikaa vievää :). Kunhan pystyn pitäämään vapaata niin samantien sormet multaan.
PoistaIhana piha! Meillä on rikkaruohot vallanneet joka paikan ja pihalaatatkin on melkein 20 vuoden aikana alkaneet elää... Pitäisi räjäyttää koko piha ja aloittaa alusta :)
VastaaPoistaKiitos, vaikkakin tuo nurmikko on niiiin vaalea.. pitäisi ehdottomasti lannoittaakin. Mut eikö vanha piha olekin ihana, sieltä pikkuhiljaa kun alkaa ruopsuttamaan niin joskus tulee valmistakin ;)
Poista