1.10.2018

SISUSTUSHAAVEITA VUODELLE 2018

Sisustushaaveita vuodelle 2018. 

Giselda, Coffee table diary -blogista, heitti ilmoille kivan haasteen:

 
"Haaveillaanko hetki? Uusi vuosi saa useimmilla meistä sisustushaaveet nousemaan pintaan. Haaveissa voi olla sisustaa uusi koti, parempi järjestys säilytysratkaisujen päivityksellä, pintojen raikastus, tai vaikka tuoda uutta väriä sisustukseen. Toki myös ihanilla uusilla kalusteilla, valaisimilla, tekstiileillä ja sisustusesineillä - tai olemassa olevien kierrättämisellä, saa kodin ilmettä tehokkaasti päivitettyä. Mikä parasta, haaveilla voi isostikin, vaikka itse toteutus etenisi omalla tahdillaan! Millaisia sisustushaaveita sinulla on vuodelle 2018?"
 
 

Keittiönkaappien vetimien päivitys on ollut jo muutaman vuoden ajatustasolla. Josko tänä vuonna toteuttaisin tämän haaveen? Nimittäin nykyiset vetimet ovat hieman epäkäytännölliset ja olenkin monesti satuttanut sormeni avatessa tiskikonetta. Lankavetimet olisivat mieluiset.
 
 
 
Olen haaveillut jo pidemmän aikaan mustasta marmorista. Haaveissa on ollut pyöreä pöytä, joko uusi sohvapöytä tai sitten sohvan ja kiikkutuolin väliin sivupöytä. Kumpi? Toinen pyöreän pöydän haaveista koskee terassia. Viime kesänä ostin sinne kaksi ton-tuolia ja ne kaipaavat vielä pöytää minkä äärellä voisi tulevana kesänä kahvitella ja syödä. Kuvittelin tilaavani pöydät loppuvuoden alesta, mutta odotin vain parempia tarjouksia kuin -10% joten pöytä jäi tilaamatta. Onneksi kesään on vielä aikaa nimittäin en kyllä vielä tiedä mikä pöytä sinne olisi paras ja mieleisin!
 
 
Seuraavat haaveet ovat maljakoita. Svenskt Tennin Dagg -maljakko on ikuisuus haave ja toinen haaveilemani maljakko on Jonathan Adlerin Dora Maar kulho. Olen aiemmin hankkinut pienen naamakulhon ja jospa vaikka syntymäpäivänä lahjoisin itseäni tuolla suuremmalla.
 
Ja viimeisenä haave joka ei ole kyllä toteutumassa varmaan koskaan. Heh. Haaveilen nimittäin ruokapöydän ympärille Gubin Beetle tuoleja samettipinnalla. Ja tietenkin roosansävyssä.
 

 
Vierashuoneen seinille ajattelin jotain hempeää vaaleaa roosaa jo silloin kun maalasin nefriitti-sävyllä. Nyt minulla onkin mielessä maalata jossain välissä taas vierashuoneen seiniä. Sävy on vielä hakusessa, mutta katsotaan sitten jos tartun maalitelaan jossakin vaiheessa vuotta.

Millaisia sisustushaaveita sinulla on tälle vuodelle?

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyviltä nuo sinun haaveesi. Täällä on myöskin haaveena keittiön vetimien vaihto tai sitten jopa koko alalaatikoiden ovien vaihto. En vaan ole vielä saanut miestä innostumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :). Meillä ei miestä niin nämä mun sisustusjutut kiinnosta että meinasin vaihtaa vetimet ilman miestä :). Parempi kun ei häntä vaivaa näissä!

      Poista
  2. Ihana haavelista, kiitos kun tartuit! Great minds think alike, vai miten se meni! Jo haasteen alusta asti luonnoksissa olleesta listastanihan löytyi juuri samat vaasit - eri sävy ja malli sentään. <3 Tykkään kyllä muutenkin tosi monista teidän upean kodin ihanuuksista, eli sinänsä ei ihme, että näin kävi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kiitos ihanasta postaushaasteesta, tätä oli ilo tehdä! Eikä, mut hei nuo onkin niin ihania vaaseja ettei niistä voi olla kyllä tykkäämättä ja haaveilematta.

      Poista
  3. ... Niin ja tuo Beetle-tuolikin vielä oli myös minulla listallani! Voi apua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Oikeesti niin huvittavaa että Caritan haavelistalta löytyi kans tuo Beetle-tuoli ja Sohvi hankki sen juuri. :D

      Poista


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.