3.02.2018

OLOHUONEEN SIVUPÖYDÄLLÄ NYT

house doctor sivupöytä, villa h blogi, jonathan adler, banaanipuu
stingray keinutuoli, hattara matto, uusi asetelma, flos gatto

 
Olohuoneen sivupöydällä nyt. Sain jonkin aikaa sitten sunnuntaiaamuna inspiraatiopuuskan ja tyhjensin olohuoneen sivupöydän kokonaan ja pyyhin pölyt. Ja sitten uutta asetelmaa jo olemassa olevista tavaroista. Vaihdoin työhuoneessa olevat taulun ja valaisimen olohuoneen sivupöydälle ja sivupöydällä olleet työhuoneeseen. Toin kirjapinon kaapin päältä ja siirsin kynttilän lasikupuineen sekä pienen kulhon sohvapöydältä.
 
villa h, asetelman teko, balmuir lasikupu, jonathan adler
 
 
Pieniä muutoksia mutta niin raikas ilme taas. Vielä kun saisin aikaiseksi niin laitan tuon taulun seinälle. Niin ettei se jää tuon valaisimen varjoon. Olen pitänyt tuota banaanivaasia koristeena pitkään, mutta nyt olen laittanut siihen aina yhden kukan. Valkoisen tulppaanin tai valkoisen neilikan.
 
balmuir lasikupu, jonathan adler, flos gatto
olohuoneen sisustus, marmoripöytä, infinity flowers, stingray keinutuoli

 
Yksi sisustamisen lempi puuhista on just asetelmien teko. Minun silmääni miellyttää kun asetelma on sopusointuinen ja että siinä on aina pariton määrä juttuja. Tässä asetelmassa on kirjapinon päällä 3 esinettä: maljakko, kulho ja kynttilä+ lasikupu. Sitten vuorostaan taulu, valaisin ja kirjapino esineineen muodostaa kolmen koplan. Ja alahyllyllä on oma kolmen tavaran astelma: kirja, kynttilälaatikko ja ruukku.
 
villa h, flos gatto valaisin
 
 
Ihanaa perjantai-iltaa!
 
 
 
Follow me on:
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Lovely :) todella kaunista! Ja edelleen tuo tuoli ihastuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana ♥. No niin ihastuttaa, se on mahtava!

      Poista
  2. Voi miten kaunis asetelma! Ja tuo valaisin on kyllä ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jossu ja tuo valaisin on kyllä niin yks mun suosikki. Voisin ottaa sen pienempänäkin meille.

      Poista
  3. Kaunista! Ihana tuo iso viherkasvi tuolla nurkassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo banaanipuu on niin upea! Nyt siellä juurella on kolme taimea tulossa ♥

      Poista
    2. Pitää koittaa metsästää jostain banaanipuu, ihan huippu! :)

      Poista
    3. Mie tilasin Joensuun kukkataloon, onnistuu tilaamalla ja halusin vähän isomman kerralla :)

      Poista


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.