Minulta on muutaman kerran pyydetty postausta meidän hakumatkasta. Siihen liittyy niin paljon tunteita, hetkiä ja tarinoita, jotka halumme pitää vain itsellämme ja läheisillä, joten tässä on vain palasia meidän hakumatkasta.
Vuorokauden matkustelun jälkeen saavuimme majapaikkaamme aamulla varhain. Meillä oli ensimmäinen päivä aikaa vähän tutustua paikkaan ja selvittää mitä mistäkin löytyy. Seuraavana päivänä oli SE päivä, kun aamusta lähdimme A:n luokse ja hänet luovutettiin meille. Minulta on kysytty myös sitä kävimmekö monena päivänä ensiksi tutustumassa häneen? Mutta ei, me menimme hänen luokseen ja siitä kun hänet saimme, olimme jo tunnin päästä matkalla majapaikkaamme yhdessä perheenä. Se tunne, kun lapsesi on turvaistuimessa autossa vieressäsi <3. Siitä alkoi meidän yhteinen elämä perheenä ja tutustuminen <3. Vähän niin kuin tunti synnytyksestä lähtisi kotiin vauvan kanssa, tosin meidän vauva osasi jo kävellä ja vähän puhuakin ja äiti oli elämänsä kunnossa.
Me palkattiin videokuvaaja tähän päivään mukaan, kun saimme A:n. Ja se video on todella tärkeä muisto niin meille kuin A:lle nyt ja tulevaisuudessa. Olemme jo monta kertaa katsoneet sen yhdessä läpi. Suosittelen kaikille palkkaamaan kuvaaja, jos vain on mahdollista teidän kohdemaassa. Me kysyimme kuvaajan yhteystiedot meidän adoptiovastaavalta.
Me oltiin Etelä-Afrikassa noin kuukausi. Aikalailla hakumatkan alussa oli adoption vahvistaminen tuomioistuimessa. Sitten odotimme paperijuttujen valmistumista, teimme retkiä matkaoppaan kanssa sekä tutustuimme majapaikkamme lähistöön kävellen niin että liikuimme siellä missä kerrottiin olevan turvallista. Noudatimme todella tarkkaan ohjeita mitä saimme eikä siksi enää viiden jälkeen illalla liikuttu missään.
Päivät menivät aikalailla leikkiessä ulkona, tutkittiin kukkia ja pensaita, leikittiin siemenkodilla, laskettiin liukumäkeä, pelattiin jalkapalloa, kiikuttiin ja opeteltiin sanoja. Joka päivä kävimme syömässä ulkona. Olisi voinut kokata itsekin, mutta se oli monesti se hetki, kun poistuttiin majapaikasta.
A:lle saimme henkilötunnuksen kahta päivää ennen kuin meillä oli lennot takaisin Suomeen ja edellisenä päivänä kävimme A:lle väliaikaisen passin Suomen suurlähetystöstä.
Minulla oli tosi kotoinen olo hakumatkalla ja majapaikkamme oli tosi viihtyisä ja kodin omainen. Pesin muutaman vaatteet pyykkiä kerrallaan ja tiskasin vähän joka kupin erikseen, että oli tekemistä A:n päiväunien aikaan. Nautin siitä kun saimme olla ensimmäiset viikot niin omassa ”vauvakuplassa”. Meillä ei onnistuneet videopuhelut Suomeen ja niinpä pidimme yhteyttä pelkästään WhatsApp viesteillä. Odotan sitä, että joskus voidaan A:n kasvettua lähteä lomalle Etelä-Afrikkaan ja näyttämään A:lle synnyinmaata.
Villa H:
