16 valokuvaa joulukuulta. Niin ihanan rentouttava joulu ja koko joulukuu takana. Ei kiirettä eikä melskettä. Sopivasti menoa ja lapsen tuomaa joulun taikaa ja jännitystä. Joulukuu on kyllä yksi lempikuukausistani.
Joulukuulle mahtui yksi miniloma Helsingissä, joulukonsertti ja kauneimmat joululaulut, jossa A pääsi soittamaan serkkujen kanssa, sekä jouluaatto mummolassa muutamien sisarusten ja heidän perheiden kanssa.
Ainakin kolme kertaa pipareiden leivontaa koristeluineen, luistelua, lumisadetta, karjalanpiirakoiden tekoa ja herkuttelua. Lepoa ja kotoilua. Ollaan nukuttu varmaan joka aamu 10 saakka joululomalla. Toki hieman myös sairastelua ja peruuntunut miniloma.
Tänään osa meistä lähtee A:n mummolaan maalle yökylään raketteja pakoon. Kaksi pelokasta koiraa, joten kotona ei voi olla (täällä aivan kamala pauke ainakin edellisinä vuosina ollut).
Upeaa vuoden viimeistä päivää!
Villa H:
Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin