26 toukokuuta 2023

TOUKOKUUN HELTEILLÄ TAKAPIHAN TERASSI KESÄKUNTOON

  


Miten tämä toukokuu on tuntunut erityisen lämpimältä? No lämpö ei haittaa, me on nautittu töitten ja päiväkotipäivien jälkeen jäätelöstä takapihan terassilla, minkä siivosin ja laitoin kesäkuntoon.

 


Nyt en jaksanut käsitellä terassia uudelleen, vaan ajattelin että musta väri saa tämän kesän kulua ja ehkä seuraavankin ja sitten voisin käsitellä jollain vaaleammalla tai ihan vain öljytä. Sillä musta on vaan niin kuuma paahtavassa auringon paisteessa. Laitoin terassille maton ja miten ihana siinä on nyt koirienkin paistatella päivää.


 

Tälle terassille tulee vielä uima-allas neidin vesileikkejä varten, ihana kun ne saa siirrettyä kesäksi vessasta takapihalle, niissä leikeissä hän taitaa nyt viihtyä päivästä toiseen.

 


Ajattelin säästää ja esikasvatin daalian mukuloita kesäkukiksi terasseille. Toivon että niistä tulee upea kukkaloisto heinäkuusta eteenpäin ja saan mukulat talteen seuraaviksi vuosiksi. Viimevuotinen terassilla ollut puu meni jänisten suihin talvella, joten ostin nyt sitten pihasyreenin terassille ruukkuun. Aika ihanaa kun terassilla ja terassin ympärillä on eriaikaan kukkivia pensaita ja kukkia: pensasaitana oleva isotuomipihlaja - syreenit – loistojasmike – unikot – daaliat - pallohortensia – syyshortensiat.

 


Tänä vuonna terassille hommasin sohvan, tuon pitäisi rankkasateen jälkeen olla tunnin päästä kuiva, josta ei tarvitse kantaa pehmusteita suojaan sateelta. Meillä alkaa A:n kanssa viikon päästä loma, joten varmasti meidät löytää usein täältä takapihalta.

 


Ihanaa viikonloppua!

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

20 toukokuuta 2023

KODIN YLEISSÄVY VALKOISESTA HARMAASEEN

  


Tämä neutraalinharmaa seinien sävy on niin kiva minusta, maalasin koko tilan samalla sävyllä ja valkoista jäi enää vessojen ja kodinhoitohuoneen seiniin. Älkää kysykö sävyä, sillä en ottanut sitä ylös. Joku NCS- jotain se oli.

 


Maalaamisella saa aika helposti uuden ilmeen kotiin sekä mikä parasta, saa samalla puhtaat seinät ja uuden kodin tunnelman. Mutta joo, en lähes koko kotia lähtisi ihan heti uudelleen maalaamaan, sillä meni siihen pari työpäivää.

 



Valkoinen sävy teki listat keltaisennäköiseksi ja nyt listat näyttävät taas raikkaan valkoisilta.

 


Seiniltä puuttuu vielä taulukollaasi, mutta nyt päivät on mennyt ulkopuuhissa, terassien laitossa ja puutarhan laitossa niin taulut odottavat edelleen pinossa ja osa kehyksistä valokuvien teettämistä. Miten ihana kun kesä on kohta täällä ja sisällä käydään vain nukkumassa ja kääntymässä.

 


Aurinkoista lauantaita!

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

13 toukokuuta 2023

MAKUUHUONEEN SOIKEA MATTO


En olekaan vielä näyttänyt miltä makuuhuoneen uusi matto näyttää. Tilasin siis paksumman villamaton mikä ei luista jalkojen ja tassujen alla. Soikeanmuotoinen matto on kaunis sekä kätevä, koska sen saa tuotua pidemmälle sängyn päädystä, kun suorakaiteenmuotoisen maton ilman että oven avaamisen kanssa tulee ongelmia.

 


Kevät on yksi lempivuodenaikani senkin suhteen, että kaupat ovat pullollaan lempikukkiani, leikkohortensioita ja pioneita. Varsinkin hortensioista tykkään leikkokukkina, sillä ne kestävät yleensä monta viikkoa. Ostin viikko sitten puolen hinnan korista kaksi hortensiaa ja ne edelleen ovat yhtä kauniit. Eikö olekin upea?

 


 

Niin ja tuo matto on Elloksen valikoimasta, sieltä on tullut nyt usein alekuponkeja ja sopivasti tilatessani oli matot alessa. Miten minusta tuntuu, että tänä keväänä on ollut enemmän alennuksia nettikaupoissa? Se on ihan kiva, ettei tarvitse normihinnalla kaikkea ostaa, kun kaikki hinnat ja kustannukset on noussut.

 


Nauttikaa aurinkoisesta viikonlopusta! A on jo kyllästynyt kuulemaan miten innoissaan olen kaikesta vihreästä mikä pikku hiljaa ulos tulee <3. Miten ihana on lenkkeillä ja seurata luonnon heräämistä talven jäljiltä. Linnun laulua ja lämpoä.

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

08 toukokuuta 2023

KEVÄT ETENEE, KESÄHUONE KÄYTTÖÖN

 


Se on taas lempivuodenaika menneillään ja terassi siivottu ikkunanpesua vaille käyttöä varten. Lasitettu terassi on siitä ihana, kun saa yhden huoneen lisää noin 5 kuukauden ajaksi.

 

Meidän terassimme on melkein neliö niin siihen saa kivasti tehtyä eri järjestyksen eri kesinä. Tänä vuonna taas laitoin sohvan toiselle seinustalle. Matoksi laitoin aiemmin makuuhuoneessa olleen villamaton. Sohva ja sohvapöytä on vuosia vanhoja IKEA:n kalusteita.

 


Sohva ja pehmusteet meillä on talvisin varastossa, mutta muut kalusteet ovat terassilla, kuten nojatuoli ja pöytäryhmä.

 


Eilen illalla terassilla oli jo niin lämmin, että tänään me nautimme siellä A:n kanssa välipalajäätelöt. Jos terassin ovet olisivat aina kiinni kuumenisi se enemmän, mutta koirien takia meillä on yksi ovi aina raollaan.

 


Kunhan kevät etenee, niin istutan ruukkuihin sisällä esikasvatuksessa olleet mansikan- ja tomaatintaimet sekä kukkia. Daaliat ovat jo niin isoja, että ehkä tällä viikolla jo ensimmäiset siirrän terassille ruukkuihin.

 


Sohvan takana seinässä on muutama naula tauluja varten, mutta mietin että telineet kukille olisi aika kivat myös. Mitähän sinne keksisi?

 

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin


01 toukokuuta 2023

5-VUOTISSYNTTÄRIT HEPPATEEMALLA


Silloin on onnistuneet juhlat, kun kesken juhlien A tuli luokseni yhtenä hymynä ja sanoi: Best Day ever <3 ja jatkoi taas leikkeihin kavereitten kanssa.

 


Meillä juhlittiin perjantaina kaverisynttäreitä, jonne A kutsui kolme päiväkotikaveriaan ja sitten lauantaina jatkettiin juhlia serkkujen ja kummien kanssa. Juhlien teemaksi A valitsi hepat, koska ratsastus on lempiharrastus tällä hetkellä.

 


Tänä vuonna tarjoilujen suhteen menin sieltä missä aitaa ei olekaan ja oikeastaan kaikki tarjoiltava tuli kaupasta. 

 

 


Tarjolla oli:

-nakkia ja lihapullia sekä kasvisnakkeja ja falafeleja

-tomaattivalkosipuli focacciaa

-tomaatti-mozzarella-basilikaa

-hedelmä-marjavartaat

-sipsiä, juustonaksuja ja popcornia

-vaniljajäätelöä, johon sai laittaa kinuskikastiketta, mansikoita ja vaahtokarkkeja

-riisimurosuklaamuffineita

 

 

Miten ihana oli tehdä ja suunnitella noita hedelmä- ja marjavartaat ja ne olivat lasten mieleen <3. Käytin vesimelonia, ananasta, mustikoita, mansikoita ja viinirypäleitä. Kakun sijaan jäätelö toimi mainiosti ja onhan se jäätelö nyt enemmän lasten mieleen kuin täytekakku.

 


Ohjelmana oli ongintaa, kasvomaalausta ja kepparirata pihalla sekä sitten pinjata serkkusynttäreillä.

 


Kasvomaalaukset tein talvella Zarasta ostamilla glitterigeeliväreillä, kaikki halusi sateenkaaren. Nuo värit ovat niin kauniit <3.

 


Meillä ei ollut tarjolla ollenkaan karkkia vaan tein ongintaan kaikille lapsille omat karkkipussit johon tuli poksuvaa jauhetta pussit, tikkari tai joku karkkijuttu ja irtokarkkeja.

 


Sekä perjantaina ja lauantaina just synttäreiden aikaan satoi, mutta heti kun tuli poutaa lapset lähtivät ulos hyppimään esteitä keppareilla.

 


 

Koristeina oli ilmapallokimput, johon nuo ilmapallokepit ovat loistavat. Sidoin naruilla kolme ilmapallokeppiä yhteen ja kimppu oli valmis. Nuo ilmapallokepit voi käyttää uudelleen ja uudelleen, niin kätevää eikä tarvitse hankkia erikseen heliumpalloja.

 

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin