29 tammikuuta 2023

MIKÄ INSPIROI JUST NYT?

 


Tällä hetkellä mua insipiroi valkoiset seinät, tyhjät pinnat, mustavalkoisuus, tammi, luistelu ja A:n kesävaatteet sekä auringonpaiste ja pitkät kävelylenkit metsässä koirien kanssa. 

 

Eniten inspiraatiota saan mm. eri brändien, ulkomaalaisten sisustussuunnittelijoitten ja keittiöfirmojen instagram-julkaisuista. 



 

Ah, loma lähenee ja kohta pääsen pakkaamaan matkalaukut. Saamme taas niin parhaan koirien ja kodinhoitajan loman ajaksi kotiimme <3.

 


Takana mitä rentouttavin viikonloppu. A päätti alku viikosta lähtevänsä ensimmäistä kertaa koskaan yksin yökylään serkuille. Sinne hänet perjantaina kuskasin ja lauantaina matkaan sain A:n lisäksi hänen serkun ja heidän koiransa :D meille yökylään. Olen saunonut, luistellut lasten kanssa, lenkkeillyt, käynyt kokeilemassa hankiaisia autolla (heh) sekä kuunnellut äänikirjaa. Tuntuu että perjantaisesta työpäivästä on ikuisuus.

 


 

Rentouttavaa sunnuntaita!

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

 


27 tammikuuta 2023

KODIN HUOLTOTÖITÄ

 

 

Eilen vihdoin saimme valmiiksi katon korjauksen tai urakoitsija sai. Niin vain 10 vuotta vanhaan taloon pitää jo tehdä huoltotöitä kattoon. Meillä viime talven lumet väänsi reunapeltiä ja samalla sitten korjautettiin kaikki samanlaiset katon ulokkeet kuntoon. 

 


Meillä on tiilikate ja se vaatii jo näin 10 vuoden jälkeen huoltotöitä, sammaleenpoistoa ja pinnoitetta. Ilmeisesti varjossa oleva lape kuivuu hitaammin ja siksi sinne on kertynyt jo jonkin verran sammalta. Niin se koti vaatii niin sisältä kuin ulkoa huoltotöitä, jotta se pysyy kunnossa seuraavat vuosikymmenet. Ja se on minusta sitä vastuullisuutta kun omaisuudesta pidetään huolta niin että se kestää pidempään. 

 


 

Kotoisin sävymaailma minulle on tämä mustavalkobeige ripauksella vihreää.

 


Millä muuten kannattaisi yrittää pestä sohvaa? Meidän sohvaan on muutama rasvaläikkä tullut ja yritin vesi-imurilla niitä pestä, ehkä vaan pahensin tilannetta. Oisko vinkkiä?

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin


22 tammikuuta 2023

TÄMÄN VUODEN SISUSTUSHAAVEET

 


Sain postaustoiveen tämän vuoden sisustushaaveista. Mietin jo että outoa, ei minulla tule mitään mieleen mistä haaveilen just nyt kotiin, mutta löytyihän niitä samoja haaveita mitä on jo monena vuotena ollut. Nykyään harkitsen tosi pitkään mitään ostoksia, saatan miettiä monta vuotta ostoa. En halua vain siksi mitään uutta että olisin kyllästynyt jo olemassa olevaan. Haluan muutenkin kannustaa enneminkin pitkäikäisiin hankintoihin kuin siihen että vaihdetaan esimerkiksi ruokapöytää parin vuoden välein.

 


No tässäpä sitä päästäänkin sisustushaaveeseen jota olen jo monta vuotta miettinyt. Nimittäin miksi edes hankin reilu 10 vuotta sitten näin ison ruokapöydän? Haaveilen hieman pienemmästä ja ehkä ovaalinmuotoisesta ruokapöydästä. Jossain vaiheessa mietin pyöreää pöytää, mutta mieheni on sitä vastaan, niin ehkä ovaali olisi kompromissi näistä. Marmorinen pöytä, ehkä.

 


Eniten haaveilen uusista keittiönkaapinovista ja uusista tasoista. Silloin reilu 10 vuotta sitten kun rakensimme, en raaskinut ottaa kivitasoja. Ja mietin, että ne voi sitten myöhemmin vaihtaa… no arvaa tuleeko vaihdettua? Suosittelen panostamaan raksa-aikaan jo just niihin mistä haaveilee, koska silloin se hinta menee samaan rakennusbudjettiin. Kun myöhemmin, se taas tuntuu suuremmalta summalta. Ehkä nyt voisi jo miettiä kivitasoja, kun onhan me jo reilu 10 vuotta tässä asuttu.

 


Olohuoneeseen haaveilen edelleen nojatuolista, mutta tämä haave saa vielä muhia, koska en ole vielä siihen täydelliseen tuoliin törmännyt. 

 


Mutta eipä minulla ole mitään ihmeellisiä sisustushaaveita, koska tykkään kodistamme näin ja tyyli on vuodesta toiseen sama. Pienet muutokset jo piristää niin paljon, että niillä saa sitä vaihtelua mitä kaipaa. Vaikka toisaalta listaahan saisi pidemmäksi kun välillä haaveilen uusista yöpöydistä, erilaisista valaisimista jne.

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

19 tammikuuta 2023

MAKUUHUONEESSA NYT

 


Koska olen vaihtelunhaluinen ja halusin paremmin valaisevan valaisimen makuuhuoneeseen, siirsin sinne paperivalaisimen ruokapöydän päältä. Tosin nyt ruokapöydän päällä on aivan liian pieni ja huonosti valaiseva valaisin. Ja sitten tuo olohuoneessa ollut nojatuoli käy vain niin paljon paremmin makuuhuoneeseen niin sekin nyt sitten muutti makuuhuoneeseen.

 


 

Koska olen varmaan niitä harvoja tyyppejä jotka ei kerää tuolille mitään pinoa käytettyjä vaatteita, vaan laitan ne käytön jälkeen kaappiin tai pyykkiin suoraan, niin tuoli pysyy siistinä. Siihen kätevä nostaa ylimääräiset tyynyt petauksesta yön ajaksi.


 

Minusta tällaiset sisustusmuutokset on niitä parhaita, koska välillä kaipaa jotain uutta, niin tällä tavalla sitä saa uutta ilmettä kotiin ilman että menee yhtään euroa. Muutenkin sellainen turha kuluttaminen ja jatkuva ostelu ovat minusta, no aika nounou. 

 


 

Mun tietokone on viimeisen kuukauden ajan temppuillut jonkin verran ja ei enää viime viikonloppuna käynnistynyt. Maanantaina ei korjaaja tästä mitään vikaa löytänyt, mutta jotain teki kun nyt tämä taas toimii ainakin toistaiseksi. Ihana taas palata kivan harrastuksen pariin ja kirjoittaa blogia pienen tauon jälkeen. Voisin vielä tällä viikolla kirjoittaa tämän vuoden sisustushaaveista, tai siitä onko niitä? Ihanaa torstaita!

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin