03 tammikuuta 2018

TAVOITTEITA UUDELLE VUODELLE



Ihanaa uutta vuotta 2018 kaikille! Tänä vuonna en tee viime vuoden tapaan vuosikatsausta vaan kirjoitan tavoitteita uudelle vuodelle. Mitä asioita asetan tavoitteeksi tulevalle vuodelle ja loppuun vielä, miten viime vuodelle asetetut tavoitteet toteutui.
 

Hyvinvointi

Hyvinvointi, niin treenit kuin ruokailu. Aloitin kotitreenit syyskuussa ja aion ylläpitää aamuista treenirutiinia yllä koko vuoden. Miten ihana onkaan hikoilla ennen aamupalaa aamulenkin jälkeen. Jaksaa myös paremmin ja tulee tehokkaampi startti päivään. Ja toinen muutos syksyllä oli ruokailurytmi ja isommat annokset jotka sisälsivät runsaasti kasviksia. Näin jäi ylimääräinen napostelu kokonaan pois ja tätä ruokailurytmiä jatkan innolla tänäkin vuonna.


Tehokkuus

Haluan olla entistä tehokkaampi päivisin ja tehdä työni sekä kotihommat valoisan aikaan, jotta iltaisin jää aikaa rentoutumiseen, yhdessä oloon perheen kanssa sekä ihan vain olemiseen. Vaikkapa sitten neulomiseen tai lukemiseen.
 
 

Blogiin panostaminen


Olen miettinyt uusia postausideoita jo kauan ja tänä vuonna aion vihdoinkin toteuttaa niitä. Haluan panostaa blogiini ja kehittää tätä eteenpäin tänä vuonna. Ehkäpä uusia aiheita. Olisiko jotain mitä haluaisitte blogistani löytyvän?

 

Valokuvaus


Ostin loppuvuodesta uuden kameran ja nyt haluan panostaa enemmän valokuvaamiseen. Valokuvaus on yksi rakkaimmista harrastuksistani, mutta silti sille on liian vähän aikaa. Haluankin kehittyä kuvaajana ja kuvata enemmän muutakin kuin kotia ja sisustusta.


 

Itsensä kehittäminen

Tänä vuonna yritän saada jäsenneltyä ajatukset, mitä haluan isona tehdä. Opiskelua vai pelkästään uusia suuntia? Katsotaan mihin tämä vuosi johtaa.


Tässä tulevat viime vuoden tavoitteet, vuosikatsaus 2016 -postauksesta:

28. Mitä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteiksi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita.


1. englannin opiskelu
No miten se sitten meni? Englanninkielen opiskelu jäi jo ennen kuin ehti alkaakaan. Onneksi joka päivä tulee vähän mietittyä sanoja, siinähän sitä samalla oppii.

2. lukeminen

Lukeminen sen sijaan toteutui mainiosti. Luin todella paljon. Muutama kirja odottaa kaapissa tulevaa lomamatkaa ja rannalla löhöämistä.

3. ainakin kaksi lomamatkaa

Viime vuonna me matkusteltiin vähän, vain kaksi viikonloppulomaa. Alkuvuodesta Tukholmassa ja elokuussa Lissabonissa.

4. toteutan muutaman pidempään mielessä pyörineen idean 

Toivottavasti nämä toteutui! Ainakin yritykseni kotisivut sain tehtyä. (En muista yhtään mitähän ideoita vuosi sitten pyörittelin mielessä).

5. tämä on helppo jouluisen suklaaöverin jälkeen: vähemmän sokeria. 
Kyllä, elokuusta marraskuuhun meni osittain herkkulakossa. Josta innostuneena meinasin tänä vuonna olla joka toinen kuukausi karkkilakossa.

2 kommenttia:

  1. Ihania tavoitteita :). Minkä kameran ostit? Pähkäilen itse uuden ostamista juuri tällä hetkellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S ♥. Ostin Canonin 6D:n. Olen kyllä tykännyt ja aiemminkin oli Canon, joten helppo oli toteuttaa pitkäaikainen haave tuosta kameramallista :).

      Poista


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.