Huomenta ja ihanaa
keskiviikkoa! Minulla on viime viikkoina ollut aivan uusi rytmi. Herään ainakin
tunti ennen kellonsoittoa. Heräämistä auttaa kyllä myös koirat, jotka hyvin
äkkiä oppivat uuteen ”herättämisaikaan” ja yleensä muutama minuutti ennen
herätyskellon soimista Luka tulee herättämään minut. Joten enpä enää
herätyskelloa tarvitse ja mikä parasta saan lisäaikaa päivään heräämällä hieman
aiemmin. Aamuisin olen nimittäin tehokkaimmillani.
Täällä auringonpaisteessa
aloitellaan töitä työhuoneessa ja aika usein ruokapöydän äärelläkin. Pakko
myöntää, että paljon mukavampi on tehdä töitä ruokapöydällä, jossa on vähän
joka suuntaan paljon tilaa. Lepuuttaa katsetta ja antaa ajatusten virrata.
Pitää palavereita ja syödä äkkiä jotain töitä tehdessä.
Tuohon Skagerakin
työpöytään saa erillisenä osana ostettua sellaisen pienen laatikon. Olen
miettinyt sen hankkimista, koska se olisi kätevä kaikelle pienelle sälälle,
kuten muistilapuille ja kynille, mitä kertyy pöydälle. Olen tykännyt kyllä
todella paljon tuosta työpöydästä, sillä se ei vie liikaa tilaa, on ilmava ja
kapea pieneen huoneeseen.
Kuukauden päästä
muuten saa varmaan jo sisustaa terassia ja viedä työhuoneesta sohvan ulos
kesäksi. Aika mahtavaa, tulee taas hetkeksi ihanan väljä työhuone.
Ihana miten aurinko tunkeutuu sisälle pitkän pimeän talven jälkeen!
VastaaPoistaNiin on! Heti aamusta paistaa niin kauniisti varjoja tuoden. Ja kyllä se auringonpaiste hieman hämääkin, kun ulkona onkin -16 astetta ja kova tuuli :). Mutta valo ♥
Poista