03 huhtikuuta 2021

PÄÄSIÄISVAPAA

 


Miten hyvään saumaan tällainen pidempi vapaa tulikaan. Meillä ei ole vielä talvilomia ollut, joten nämä vapaat on kiva katkaisu arkeen. Ollaan oltu kotona vain, no kukapa sitä mitään muutakaan tekisi tähän aikaan. Vähän lenkkeilty ja syöty – mitä kaapista löytyy – tyylillä, sillä viikon ruokaostostoimitus tuli tänä aamuna. A on aivan innoissaan aina avaamassa ovea ja moikkaamassa ”ruokamiestä”. 

 


A on ollut niin paljon iloa pääsiäispupusta, joka on tuonut hänelle yllätyksiä niin yön aikana kuin ulkoilun jälkeenkin. Se ilo ja riemu, mikä tulee suklaaherkusta<3.


 

Koirat ovat myös nauttineet siitä, kun kaikki on kotona ja he saavat ekstra paljon huomioita ja rapsutuksia. Nukkuvat tyytyväisenä makuuhuoneessa aina vierellä, jos joku pötköttää sängyllä. Viskaan aina yhden viltin sängylle päiväpeiton päälle, niin aina siellä viltin päällä on ainakin yksi koira päiväunilla. He haluavat olla aina kaikessa mukana, ja tänään tulivat mukaan etupihalle, kun A nautti portailla retkieväitä ja minä lakaisin hiekoitushiekat asfaltilta.

 


Ja ihana kun on aikaa nauttia sisustamisesta ja hieman pääsiäisenlaitosta kotiin. On niin rentouttavaa puuhailla kotona ja tehdä kaikkea muuta kuin töitä, kuten valokuvata ja pöyhiä vaikka niitä sohvatyynyjä. Makuuhuoneen muutos ei ole kylläkään edennyt sen pidemmälle, kuin että uusi peili nojaa seinää vasten ja odottaa seinälle pääsyä ja uudet naulakot odottaa kaapissa. Ensiksi vain pitää maalata seinät ja se jää kesään.

 


Ja ihana on ihastella sitä miten kevät tekee tuloaan ja lumikasat hupenee silmissä. Eilen satoi vielä kunnon rättejä lunta, mutta tänään on niin lämmin ja aurinkoinen sää. Ihanaa pääsiäistä.

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.