Ihanaa
pääsiäissunnuntaita! Täällä pääsiäisen aika on mennyt niin lomaillessa. Niin
ihana on tällainen pitkä loma kevääseen, vailla mitään suunnitelmia. Eniten
olen viettänyt aikaa sohvalla pötköttäen tai oikeastaan löhöillen.
Lenkkeillessä koirien kanssa vähän joka välissä, välillä lenkkeiltiin jo aamu
neljältä (vähän liian aikaista minun makuun). Grillatessa makkaraa, kasvisten
ja salaatin kyytipojaksi. Suunnitellessa terassin sisustusta ja tilatessa
vihdoin puuttuvat tuolit terassin pöydän ympärille. Sekä tilasin myös
istuinpehmusteet samalla sinne.
Juhliessa L:n
neljävuotissynttäreitä, jotka meinasi mennä huomaamatta ohi. Parannellessa M:n suuta
hammaspoiston jälkeen (neljä hammasta lähti hammaskiven poiston yhteydessä).
Ensimmäisinä päivinä ruoka ei mennyt kuin kädestä syöden. Onneksi tikit suussa
ei ole häntä vaivannut.
Niin ja
suunnittelin istutuksia etupihalle, jonne meinasin tänä vuonna laittaa
erilaisia kukkia erilaisiin ruukkuihin. Ehkä laitan kukat vain
asfalttialueelle, ja jätän kuistin ilman ruukkuja… Sain myös idean vihreistä
ruukuista etukuistin ja sisääntulon kukkaistutuksille. Vihreä näyttää niin
kauniilta vaalean puun, mustan ja valkoisen kanssa. Iloinnut siitä miten lumet
hupenee pihamaalta vauhdilla. Kohta noita istutussuunnitelmia pääsee jo toteuttamaankin!
Villa H:
Hei! Olen uusi blogisi seuraaja ja ihastelen sohvaanne. Mikä sohva tuo on ja onko hyvän laatuinen?
VastaaPoistaHeippa Marja, tuo sohva on ostettu iskusta. Mun mielestä hinta-laatu suhde ei ole kyllä hyvä.. sohvatyynyt lösähti aika äkkiä (puolessa vuodessa). Pesen sohvanpäällisiä aika usein koneessa niin ne pysyy enemmän muodossaan. Mut ostaisin enneminkin vaikka ikean sohvan kuin enää iskusta. harmitti hiukan, kun oli eka sohva mitä oon koskaan ostanut, mutta käytetään nyt loppuun saakka :). On se ihan siisti kun pesee ja käyttää nukan poistajaa ;)
Poista