17 elokuuta 2022

”AULAN” SISUSTUSTA

 



Eteisen ja olohuoneen välinen tila, oisko se aula oikealta nimeltään, on ollut jotenkin tosi hankala vähän käyttämätön tila meillä. Aiemminhan siinä oli alkuun kymmenen vuotta sitten kaappi, sitten muutaman vuoden siinä oli leikkiteltta. No joka tapauksessa tämä aika suuri tila, ruokapöydän lähettyvillä, ei ole oikein löytänyt mieleistä käyttötarkoitusta ennen kuin sain alkukesästä idean siirtää mustavalkoinen taulukollaasi tuolle seinälle. 

 

Taulukollaasin jatkoksi siirsin olohuoneesta kiikun aulaan ja tykkään, nyt kiikku sai enemmän tilaa ympärille, mitä se tarvitsi, ja tälle tilalle tuli käyttöä. Ja nyt se on yksi lempparipaikoista kotona. 

 

Seuraavan lomamatkan jälkeen taidan täydentää taulukollaasia, sillä siitä puuttuu vielä muutamien viimeisten lomamatkojen kuvat. Ainakin Riian ja Etelä-Afrikan matkoilta puuttuu kuvat. Tai joo, kahden lomamatkan jälkeen saan neljännen rivin täyteen. Seuraava matka onkin jo suunnitteilla, kunhan vaan saadaan vapaapäivät sopimaan yksiin, niin voitaisiin käydä kaupunkilomalla. Se onkin sitten meidän perheen ensimmäinen lomamatka ulkomaille.

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.