13 kesäkuuta 2017

KESÄN ENSIMMÄINEN RAPARPERIPIIRAS


Sunnuntaina nautittiin tämän kesän ensimmäiset terassikahvit koko perheen kesken. Tottakai ensiksi leivottiin puutarhasta poimituista raparpereistä kesän ensimmäinen raparperipiiras. Raparperikeikauskakku ja vaniljajäätelöä. Nam! Maistuu niin makoisalta ja kesältä. 

Raparperikeikauskakku:

Vuokaan:
noin 100 g voita
noin 4 dl fariinisokeria
noin 1 kg raparperia
noin 1,5 dl sokeria 

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Sulata voi ja kaada puolet voista reunoja pitkin vuokaan tai voitele reunat pullasudilla. Levitä fariinisokeri voin päälle ja kaada loput voit sokerin päälle. Paloittele raparperit ja levitä fariinisokerin päälle. Ja lopuksi taas sokeria.

Taikina:
200 g voita
2 dl sokeria 
1,25 rkl vaniljasokeria
4 kananmunaa
3 dl gluteenittomia jauhoja
noin 2 tl leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokerit. Lisää kananmunat yksitellen samalla vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi ja levitä taikina irtopohjavuokaan raparperien päälle.

Paista 175 asteessa noin 45 min. Ja jottei uuni ole aivan voi-sokeri mössössä, niin laita vuoka pellille ennen uuniin laittoa!

Anna kakun hieman jäähtyä ja kumoa sitten tarjoilulautaselle ja herkuttele vaniljajäätelön kera. Minä en tietenkään malttanut odottaa jäähtymistä vaan kumosin aika heti uunista otettua ja nautin lämmintä (ja aika valuvaa keskeltä) kakkua :).

Pullot saatu Bonaqualta.

8 kommenttia:

  1. Nams! Just sain kaverin isältä viestin, että voisin hakea raparpereja. Mä en oo varmaan koskaan tehnyt piirakkaa tai mitään raparperista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko hait? :). Raparperikiisselikin on niin täydellistä! Nyt leipomaan :)

      Poista
  2. Nam, näyttääpä mehevältä! Täytyy napata resepti talteen, kiitti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä niin mehukasta! Ihanaa keskiviikkoa :)

      Poista
  3. Voi pojat, näyttää niin hyvältä! Kyllähän minunkin pitäisi yksi raparperipiirakka pyöräyttää ennenkuin niiden aika on ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niin olikin! Just tänään sulatin viimeiset palat kahvipöytään. Herkkua pakkasen kauttakin ;)

      Poista
  4. Aika paljon sokeria kyllä ohjeessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Mutta onneksi ei tartte ite syödä kokonaan :D :D.

      Poista


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.