08 tammikuuta 2020

ULKOILUA JA ULKOVAATTEITA TAAPEROLLE


taapero, lastenvaatteet, gugguu
Kuling kumikengät


A innostui ulkoilusta lumen tultua maahan ja välillä kävelee pitkiäkin lenkkejä reilu puolitoistavuotiaaksi. Varauduin onneksi kosteisiin ilmoihin jo syksyllä tilaamalla kumisaappaat. Tänä talvena niitä on tarvinnut jo monta kertaa pihamaalla leikkiessä. Toisinaan etuovesta tullaan sisälle ja kävellään suoraan takaovesta takapihalle leikkimään. 


 Sohvila villahaalari, Didriksons toppapuku, Ugg kengät, Gugguu hattu,
lastenkengät, Dr Martens, Ugg


Halusin hänelle harmaan toppapuvun karvareunuksella hupulla. Olipa muuten hankala löytää harmaata toppapukua! Sai aika monta iltaa googlettaa ennen kuin Didriksonsin puvun löysin. Ulkona on käytössä joko Uggit tai kumpparit. Kyläilyreissuille, neuvolaan sekä muualle autolla kuljettaessa laitetaan takin kanssa Dr Martensit. Sen verran pitää samistella että halusin hänelle harmaat Uggit ja Dr Martensit. Koska minullakin on.

lastenvaatteet, ulkovaatteet, ulkoilu
eteinen, Villa H, sisustus


Meillä oli vaihe kun A heräsi terassilta päiväunilta, halusi hän saman tien rattaista nostettua kengät jalkaan ja toisesta ovesta ulos. Niinpä lähdimme sitten suoraan lenkittämään koiria. Ja mikäs tuolla ulkona on olla ja nauttia raikkaasta ilmasta. Ihana vain kun toinen tykkää ulkoilla ja liikkua. Se on tärkeää.

chihuahua, zara untuvatakki, taaperon vaatteet
Villa H, ulkovaatteet lapselle, lapset, vanhemmuus


Yksi A:n lempipuuha on pihan kolaaminen, joten meidän pitäisikin ennen seuraavia lumisateita käydä ostamassa lastenkola. Tuo iso kola on ehkä turhan iso pienelle tytölle, vaikka niin helpolta sen työntäminen hänellä näyttääkin. Ja kyllä, toivotaan lumisadetta vesisateen sijaan.


  Villa H:

4 kommenttia:

  1. Voi miten ihania vaatteita nykyään on lapsille. Oma poika on syntynyt 1984 ja silloin ei mistään löytynyt noin upeita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, tosi kauniita saa kyllä. Ihana ostaa just niitä mistä ite tykkää kun vielä voi :).

      Poista
  2. Kauniita vaatteita olet A ostanut. Toisinaan kaipaan noita aikoja, kun sain valita pojille vaatteet ja pukea heidät, välillä samistellen. Nyt kun ovat jo isoja, en enää saa heille vaatteita valita. Onnekseni voin todeta, että valitsevat kyllä usein sellaisen vaatteen kun itsekin olisin valinnut ja ovat tarkkoja vaatetuksestaan, isäänsä tulleet!
    Mutta, nauti tuosta ajasta kun A kelpaa sinun valitsemat vaatteet (epäilen että joskus hänellekin tulee se aika kun äiti ei enää vaatteita saa valita). Ja, ihania ulkoiluja teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) ja joo, nyt nautin kun saan vielä itse päättää ja ostaa mitä haluan :). Tosin saatan kysyä kumman paidan haluat päälle jne välillä A:lta. Hän onneks tykkää pukemisesta ja sanoo wau, kun saa uuden vaatteen päällensä. Mekot on kyllä hänen mieleen. Jos vaikka äiti päättää mitä ostetaan ja tytär saa päättää mitä laittaa päällensä ;). Kiitos paljon ja ihanaa viikonloppua sinne!

      Poista


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.