PÄIVÄKODIN ALOITUS UUDESSA RYHMÄSSÄ

Miten päiväkodin aloitus pitkän kesäloman jälkeen sujui ja vielä uudessa isompien ryhmässä? Meidän neiti on jo niin iso tyttö, että meni kesäloman jälkeen uuteen ryhmään ja ai että hän oli innoissaan kun pääsi viskari ryhmään. Ensimmäisinä aamuina hän heräsi innoissaan tuntia ennen kellon soittoa ja kysyi, joko lähdetään?

 

Ja en tiedä miksi, mutta minustakin tämä uusi päiväkotiryhmä tuntuu viime vuoden ryhmää kivemmalta. Ehkä se vain johtuu siitä, että kaikki lapset ovat isompia tai sitten vain päiväkodin aloitus oli erilaista vuosi sitten, kun kaikki oli uutta itsellekin, kun A meni silloin ensimmäistä kertaa päiväkotiin.

 

Aamulla päiväkotiin mennessä A pääsee suoraan hoitajan syliin jos haluaa. Kerran kiireessä en ehtinyt laittaa aamulla A:n hiuksia muuten kuin nutturalle, niin kotiin hän tuli hiukset letitettyinä. Ja koska A tykkää olla niin paljon päiväkodissa, tein juuri tuntirajamuutoksen, niin hän saa hieman enemmän olla päiväkodissa ensi kuusta lähtien. Kylläkin edelleen perjantaisin pidetään vapaapäivä. 

 

Eniten kesäloman loppuminen ja A:n päiväkotiin meno vaikutti koiriin. He kun ovat niin kiintyneitä neitiin ja nyt kun kahden kuukauden tauon jälkeen olenkin vain minä päivisin kotona, niin vanhemman koiran läheisriippuvuus on taas havaittavissa. Hän vahtii jokaista liikettäni aamupäivän ja jos yritän lähteä käymään vaikka palaverissa, hän juoksee vinkuen eteiseen. Jospa tämä tasoittuisi pian, niin ei tarvitse kaikkia menoja aina iltapäivään sopia.

 

Muutos toiseen ryhmään menikin paremmin mitä luulin.

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

HELMIKUUSSA…

 

Helmikuu alkoi parin päivän sairastelulla, joka tuntui kyllä ihan lomalta kun en pariin päivään tehnyt töitä. A oli kotona, niin mehän sitten ulkoiltiin paljon ja siivottiin kaappeja, tai minä siivosin ja järjestelin ja A samalla askarteli ja teki temppuratoja. 

 

 

Helmikuussa…

Nautitaan lumisesta talvesta. Käydään luistelemassa ja pulkkamäessä.

Leivotaan runebergintorttuja ja laskiaispullia. Sekä vietetään ystävänpäivää.

Jatketaan meidän ihania vapaapäivän retkiä A:n kanssa. Käydään vapaapäivinä niin Hoplopissa, kirjastossa kuin uimahallissa. Tänään oltiin aamupäivä hoplopissa ja parin tunnin rymyämisen ja kiipeilemisen jälkeen olin niin väsynyt. A:han olisi vielä jaksanut leikkiä vaikka kuinka.

 

 

Saada tauluhyllyt lastenhuoneen seinälle kirjoja varten sekä laittaa lisää tauluja sinne.

Haaveilen siskojeni kanssa pidettävästä tyttöjenillasta. Viime kerrasta on varmaan jo pari vuotta ainakin.

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

PÄIVÄKODIN ALOITUS, MITEN SE MENI?

Meillä on nyt reilu kuukauden verran eletty päiväkotiarkea. En ole muuten itse ollut koskaan päiväkodissa, joten kaikki on hyvin uutta minullekin. Ja meillä kaikki alkoi paremmin kuin kuvittelinkaan. A alkuun juoksi minua karkuun kun menin päiväkodista hakemaan, koska leikit olivat vielä kesken <3. A on tosiaan suurin piirtein 3 päivää viikossa hoidossa.

 

 

Miten me sitten valmistauduttiin uuteen arkeen?

Juttelemalla ja juttelemalla. Niin me valmistauduttiin. Kerrottiin jo keväällä, että A pääsee sitten syksyllä päiväkotiin.  Hän kyselikin monesti, milloin hän menee päiväkotiin. A olikin jo todella valmis päiväkotielämään, sillä hän kaipasi jo erityisesti kavereitten kanssa leikkimistä. Koko kesän hän leikki niin naapurin lasten kuin serkkujen kanssa, joten syksyllä päiväkodin aloitus tuli luontevasti. Me luettiin muuten tosi paljon Sarika, tyttö Intiasta – kirjaa kun A tuli meille. Ja se kertoo päiväkodista. 

 

 

Ennen aloitusta me käytiin kerran tutustumassa päiväkotiin, kierrettiin sisällä pikaisesti katsomassa paikat ja sitten leikittiin ulkoiluaika hänen ryhmänsä kanssa. Alkuun A halusi seurata minun sylistä ja sitten hän meni erään lapsen luokse ja sai jo ensimmäisen uuden ystävän päiväkodista. Ja eipä olisi malttanut kotiin lähteä kun muut lähtivät sisälle syömään.

 

A ehti ensimmäisellä viikolla olla sen ensimmäisen päivän, 3,5 h, päiväkodissa ja sitten sairastui. Eka viikko piti olla harjoittelua ja lyhyttä päivää, mutta se menikin kotona. Ja ehkä parempi vain, että suoraan oli koko päivän, koska hakemaan mennessä hän ei olisi malttanut kotiin lähteä. Vapaapäivinä ensimmäisenä herättyään A kysyy, onko päiväkotipäivä? Niin reippaasti sinne joka aamu menee. Hän on saanut paljon kavereita ja puhuu heistä sekä hoitajistaan paljon kotona. 

 

 

Meillä on kyllä niin ihana päiväkoti. Ihmettelen vain miten paljon he ehtivät siellä kaikkea tekemään.  Eivät ne päivät kotona äidin kanssa niin monipuolisia olisi.

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

2 VUOTTA

 
 

Siitä on tänään tasan kaksi vuotta kun minusta tuli äiti. Se ensi hetki, kun hän ojensi kätensä ja tuli syliini <3. Onneksi meillä on ensi kohtaaminen tallella muistojen lisäksi sekä valokuvina että videona. Äsken katsoimme A:n kanssa videon kaksi kertaa putkeen <3.

 

Äitiys, yksi elämäni parhaimmista asioista <3. Se, että saan olla äiti, juuri sinulle A.

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

ÄIDIKSI KANSAINVÄLISEN ADOPTION KAUTTA – MEIDÄN TARINA

 

Olen saanut todella paljon kysymyksiä niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin adoptioon liittyen ja olen luvannut vastata erillisessä postauksessa näihin kysymyksiin. Miten päädyitte adoptioon? Oliko päätös helppo? Kauanko prosessi kesti? Adoptioon ryhtyvillä on varmasti joitain pelkoja, oletko päässyt niistä yli?

 

Meidän taustalla on selittämätön lapsettomuus. Olimme puhuneet mieheni kanssa jo ennen lapsettomuushoitoihin menoa, että adoptio voisi olla se meidän polkumme tulla vanhemmiksi ja tutkin jo valmiiksi ketkä adoptiopalveluita antavat ja mitä kohdemaita sieltä löytyy. Mutta kävimme kaikki julkisella puolella annettavat hoidot läpi, koska luulin että hoidot pitää olla takana, että voi aloittaa adoptioneuvonnan (näin ei ole). Minulla on ollut myös jo lapsesta saakka tunne, etten tule saamaan biologista lasta.

 

Aloitimme adoptioneuvonnan joulukuussa 2014 ja neuvonta kesti noin vuoden. Neuvonnassa käytiin kaikki mahdollinen niin lapsettomuudesta, parisuhteesta, terveystiedoista, perheistä, taloudesta ja lapsen kasvatuksesta läpi. Neuvonnan lopuksi sosiaalityöntekijä kirjoitti kotiselvityksen, joka käsitteli mm. meidän elämäntilannetta, motiivia adoptioon ja valmiuksia adoptioon, ja se lähti muiden papereiden kanssa Valviraan adoptiolautakuntaan, joka myöntää adoptioluvan. 

 

2016 huhtikuussa saimme adoptioluvan ja pääsimme jonottamaan Suomen päähän milloin tulee meidän vuoro koota paperit ja lähettää Etelä-Afrikkaan. Nämä vaiheet ovat ihan maakohtaisia. Tässä kohtaa odotus Suomen päässä kesti 1,5 vuotta ja syyskussa 2017 meille tuli viesti, että olisi meidän vuoro koota paperit ja lokakuun lopussa ne lähtivät Etelä-Afrikkaan. Jännittävin aika alkoi, koska ei tiennyt yhtään milloin tulee SE puhelu, tieto lapsesta. Toisaalta mikään ei ollut varmaa, tuleeko puhelua edes koskaan.

 

Ja lopulta meidän paperit ehti olla noin 2 vuotta Etelä-Afrikassa, kun 18.82019 saimme SEN kauan odotetun puhelun, että meitä odottaa Johannesburgissa 1,5 -vuotias pieni tyttö. 

 

Oli vuosi 2010 kun menimme lapsettomuushoitoihin ja 2019 syksyllä saimme lapsen. Niin siinä meni reilu 9 vuotta ensimmäisistä lapsihaaveista siihen että saimme kauan odotetun lapsemme syliin vihdoinkin. Adoptioprosessi kesti meillä noin 5 vuotta. Jokaisen adoptioprosessi on ihan omanlaisensa. Eivätkä lapsiesitykset tule mitenkään sen mukaan kellä on pisimpään olleet paperit maassa, vaan aina lapsen etua ajatellen. Jokaiselle lapselle pyritään etsimään ne sopivimmat vanhemmat.

 

En muista, että olisi ollut mitään pelkoja, ehkä ensiksi ne liittyivät siihen, saamme koskaan lapsiesitystä. Enemmänkin sitä miettii millaisia haasteita matkan varrelle saattaa tulla. Jotenkin sitä vain luottaa ja uskoo, että kaikki järjestyy ja kaikkeen saa apua, jos tulee jotain ongelmia. Adoptioneuvonnassa käydään kaikki niin perusteellisesti läpi, että se valmentaa kyllä todella hyvin adoptiovanhemmaksi. Lisäksi kävimme vielä adoptiovalmennuskurssin. Kynnys avun pyytämiseen madaltuu kyllä, kun kertoo ja käy kaiken adoptioneuvonnan aikana. 

 

Se mikä mietitty, oli kiintymyssuhde, millaisia haasteita tulee olemaan jne. Kaikilla adoptiolapsilla on ainakin yksi hylkäämiskokemus takana ja adoption jälkeen kiintymyssuhteen rakentaminen alkaa aivan alusta. Muistan miten luin artikkeleita kiintymyssuhteesta A:n nukkuessa vieressäni hakumatkalla. Kiintymyssuhteen muodostamisessa saattaa mennä yli vuosikin, joten tämä on myös yksi syy, miksi en halua laittaa A:ta vielä päivähoitoon. Ensimmäisinä kuukausina sitä mietti onko toimittu oikein, oliko A liikaa jonkun sylissä jne. Olin tarkka siitä, että me vanhemmat olemme ne jotka häntä hoitaa, syöttää, pukee, hoivaa, lohduttaa ja ettei A ollut liikaa vieraitten sylissä, varsinkaan tuntemattomien tai sellaisten ketä näkee ehkä kerran vuodessa. Meillä A kiintyi alkuun enemmän minuun, eikä ensimmäisinä viikkoina mennyt mieheni syliin esimerkiksi. Minä hoidin hänet kokonaan aika pitkäänkin. Tämäkin oli etukäteen tiedossa, että lapsi saattaa kiintyä alkuun vain toiseen vanhempaan, niin osasi valmistautua siihen ettei hetkeen ole omaa aikaa tiedossa. Tämä on myös yksi syy, miksi en alkuun lähtenyt kotoa yksin lenkillekään ja jättänyt A:ta mieheni hoitoon. Tosin nyt on jo tilanne aivan toinen kun on vuosi kulunut. 

 

Meillä on ollut kaiken suhteen todella ”helppo” ensimmäinen vuosi, kuvittelin etukäteen että on vaikka millaisia haasteita. Kannattaa nauttia vain joka päivästä ja hetkestä pienen kanssa. Nauttia siitä miten hän kasvaa ja kehittyy sekä oppii uusia taitoja niin nopealla tahdilla. Ja olla onnellinen siitä miten ihana perhe meillä nyt on.

  Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

SIVUPÖYDÄSTÄ ON MONEKSI

 

Ostaisiko vai ei pientä pöytää lastenhuoneeseen? Pitkään pohdin ja monesti siirsin jo pienen pöydän ostoskoriin nettikaupassa selatessa. Onneksi lopulta päädyin siihen että ei me pientä pöytää tarvita. Ruokapöydän äärellä voi piirtää ja maalata.

Ja onneksi en ostanut uutta, nimittäin meiltä löytyikin huoneesta toiseen seilaava ylimääräinen sivupöytä, Gubin TS pöytä mustalla marmori kannella. Tuo pöytä on juuri sopiva A:lle. Ja arvaa oliko hän mielissään omasta pöydästään <3. A:n työskentely pisteen laitoin keittiön ja eteisen väliselle seinälle, siinä hän on keskeisellä paikalla kotia.

 

Nyt hän ei muualla malttaisi syödäkään. Tänä aamuna söi aamupuuron tuttuun tapaan omalla pienellä pöydällään ja kantoi minulle sitten tyhjän lautasen ja sanoi kiitos.

Joka aamu hän menee pöydän äärelle piirtämään. Isänsä tullessa kotiin töistä, hän pyytää häntä piirtämään. Monesti kuuluu vain että piirrä ukki. Niin ihana.

A syö jo tosi hyvin itse lusikalla, mutta toisinaan hän pyytää avukseen sanomalla äiti auta. Kohta kaksivuotias tyttömme puhuu jo niin paljon, uskomatonta tuo kehitys. Välipalan syöminen omalla pöydällään helpottaa vain äitiä, koska ei tarvitse koko ajan vieressä vahtia ettei hän tipahda syöttötuolista. Eli kyllä se pieni pöytä on tarpeellinen ainakin meillä ja olohuoneeseen hommatusta sivupöydästä on moneksi.

  Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin