Pari viikkoa sitten kävin lähes kaikki kaapit läpi ja ensimmäisenä tartuin vaatekaappiin ja järjestelin osan vaatteista uudelleen eri hyllyille. Vaatekaapista ei juuri lähtenyt muuta pois, kun ylähyllyltä muutama talja kodinhoitohuoneen kaappiin niin koristetyynyt mahtui ilmavammin ylähyllylle.
Liukuovikaapiston 2/3 osaa on minun vaatteille (yksi hylly laatikoille, joissa säilytetään papereita ja muistoja) ja 1/3 osa on miehen vaatteille sekä petivaatteille. Tykkään siitä, kun kaappitilaa on reilusti ja vaatteet saa olla väljästi esillä ja on tuolla muutama hylly aivan tyhjänäkin.
Vaatteitahan ei tarvitse paljoa. Minun vinkkini onkin, että osta vain sellaisia vaatteita jotka ovat niin ihania, että haluaisit pitää niitä joka päivä. Kyllähän niitä hutiostoksia tulee itsellekin, mutta harvemmin kuin nykyään niin vähän tulee vaatteita ostettua. Ostan vaatteita vain silloin, kun entisen menee huonoksi tai kuluu puhki.
Tykkään säilyttää kaikki t-paidat, puserot ja housut henkareissa mekkojen lisäksi. Neuleet minulla on hyllyllä. Rakennusaikaan jo suunnittelin vaatekaapin sisällön niin, että saan sinne juuri sellaiset säilytystilat mitä tarvitsen ja niinpä keskimmäisessä osassa kaappia on tanko kahdessa tasossa. Ja reunimmaisessa kaapissa on hyllyjä, vetokoreja sekä tanko mekoille. Minulla on puolipitoiset vaatteet aina toisessa reunassa ja puhtaat toisessa reunassa värikoodattuna tummasta vaaleampaan.
Vaatekaappini kulmakivet ovat neuletakit, mustat housut, nahkahame ja kesällä valkoiset t-paidat, farkkuhame ja mekot. Noilla vaatteilla pärjään ja koska vaatekaappiin sopii, on siellä vaatteita joita käytän todella harvoin.
Vinkkini toimivaan vaatekaappiin:
- Ota hylly kerrallaan vaatteet kaapista, pyyhi pölyt ja laita takaisin vain joita oikeasti käytät.
- Asettele vaatteet kaappiin kategorioittain ja väreittäin. Näin näet sukat, neuleet, kesämekot jne yhdellä silmäyksellä.
- Mitoita säilytystilan tarve ja suunnittele juuri itselle sopiva säilytystila. Miten paljon tarvitset koreja, laatikoita, tankoa ja hyllytilaa.
- Osta vain mistä todella tykkäät. Elä kierrä turhaan kaupoilla/ verkkokaupoissa.
- Huolla vaatteet oikein, niin ne säilyvät kauemmin.
- Silitä vaatteet pesun jälkeen ennen kuin tuot kaappiin. Ja kun nostat vaatteet kuivumasta, viikkaa ne saman tien koriin ja vie kaappiin paikoilleen.
- Jos mahdollista suosi henkareita, niin vaatekaappi pysyy aina järjestyksessä.
- kun kaikella on paikkansa, pysyy kaikki
ihanasti järjestyksessä aina. Ja säännöllisesti tehtävä kaappien läpikäyminen
on todella nopeaa ja helppoa.
Villa H:
Tyttöystäväni on samanlainen organisointihirmu! Linkkasin hänelle blogisi, koska tiedän että hän nauttii lukemisesta varmasti.
VastaaPoistahttps://suninidea.blogspot.com/2020/10/heijastava-kasvomaski.html
Järjestely on yks mun lempipuuhaa ;). Ja kiitos, kiva kun linkkasit hänelle, Mukavaa loppuviikkoa!
Poista