20 joulukuuta 2020

VINKKINI IHANAAN JOULUUN

 


Me vietämme ensimmäistä kertaa joulua omassa kodissa ihan vain keskenämme.  Olen (/ollaan) ollut elämäni kaikki joulut vanhempieni luona. Korona katkaisi perinteen, mutta toisaalta aivan ihana olla vain kotona. Se jos mikä on tänä vuonna korostunut. Kotona olon ihanuus. En tiedä osaanko enää edes palata normaaliin ja tarvitseeko edes. Toisaalta johtuu varmaan siitä, että olen saanut tehdä töitä todella paljon, ja hoitaa samalla A:n kotona. Välillä ehkä liikaakin puuhaa, mutta viikonlopun vapaat aina ihanasti katkaisivat touhut ja kun hetken lepää, jaksaa taas.

 


Tämä joulukuu on ollut aivan ihana kuukausi. Perjantaina suljin työkoneen joululoman ajaksi ja sen jälkeen olen leiponut vaikka mitä herkkua. Joulunruoat on mietitty, vain sitä mistä tykätään ja vain kohtuudella ettei tule hävikkiä. 

 


 

Joulunaikaan ajatukset ja puheet menee myös heihin joilla ei ole samanlaista mahdollisuutta joulun viettoon niin täällä Suomessa kuin lähellä sydäntä olevassa A:n toisessa kotimaassa, Etelä-Afrikassa. Tänä vuonna meidän lahjat toisillemme on se, että ostin hätäapupaketteja slummin lapsille Etelä-Afrikkaan. Interpedian lahjakaupasta voi ostaa näitä eettisiä lahjoja. 

 



Tässä vinkkini ihanaan ja rauhalliseen joulunaikaan: 

 

  • Valmista/ osta vain sitä ruokaa mistä tykkäät. Nykyään kun ei vieraitakaan oikeastaan käy, ei tarvitse varata vierasvaraa. Meillä nämä on: itse tehty lanttulaatikko, karjalanpaisti, perunat, kinkku ja salaatit. Sekä suklaata, keksejä ja irtokarkkeja.

 

  • Meillä siivotaan joka viikko, joten ei tarvitse tehdä erillistä joulusiivousta. Ja hämärässä ei erota onko muutama koirankarva lattialla (niitä on vaikka olisi juuri siivonnutkin).

 

  • Tilaa lahjat nettikaupoista jo vaikka marraskuussa, niin joulukuussa ei tarvitse edes käydä kaupoilla. En ole käynyt jouluostoksilla kertaakaan, sillä tilasin kaikki kummilasten ja A:n lahjat nettikaupoista.

 

  • Laula ja kuuntele joululauluja. Olen se joka laulaa aina lenkkeillessä. A pyytää aina laulamaan, joten sitten lauletaan yhdessä ja erikseen.

 

  • Lapsen kanssa koko joulukuu on taianomaista. Joka aamu hän on niin innoissaan, mitähän sieltä sukasta löytyy? Jutellaan joulusta, tontuista ja jouluntaiasta. Leivotaan ja koristellaan. Ollaan ja ihmetellään.

 

  • Tärkeintä on yhdessä olo kotona ilman mitään suunnitelmia. Meillä aatto menee varmasti aikalailla samoilla rutiineilla päiväunien ja ruoka-aikojen suhteen. Me ollaan varmasti joulunpyhätkin vain kotona. 
 
  • Ja muista vain olla ja rentoutua. Nauttia kiireettömyydestä.

 


 

Ihanaa adventtisunnuntaita!

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

2 kommenttia:


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.