20 helmikuuta 2021

LASTENVAATEKAAPILLA

 


Viime viikolla kävin läpi A:n vaatekaappia ottamalla pieniä vaatteita pois ja samalla vein uudet postissa saapuneet vaatteet kaappiin. 

 


Vaatekaappi toimii sekä vaatekaappina että lelujen ja muistojen säilytyskaappina. Kahden oven takaa löytyy A:n kaikki vaatteet, niin kesävaatteet kuin nyt käytössä olevat vaatteet (meillä ei vaatteita tarvita paljoa, housuja on ehkä neljät). Ylimmissä kaapeissa on valkoisissa laatikoissa A:n vauvamuistot, säilytettäviä pieniä vaatteita tärkeistä hetkistä sekä muun muassa Aku ankkoja, pikkulegoja ja palapelejä. Sieltä sitten nostellaan se laatikko tarvittaessa alas millä A milloinkin haluaa leikkiä.

 



Paitojen ja housujen yläpuolelta löytyy valkoisista laatikoista sukat, alushousut, sukkahousut sekä kolmannesta laatikosta rusetit ja pinnit. Yöpaidat ja t-paidat on henkarivaatteiden yläpuolella hyllyllä. 

 


Puolentoista vuoden kokemuksella olen jo oppinut tietämään mistä saa minun tyylisiä ja kussakin kategoriassa parhaat vaatteet. Tykkään pitää yleensä yksivärisiä vaatteita, mutta niissä pitää olla joku juju. Kauneimmat paidat löytyvät Zarasta ja meidän käytössä nämä Zaran paidat ovat myös kestäneet meillä olleen käyttöiän ajan ja menneet vielä eteenpäin kiertoon seuraaville käyttäjille. 

 


Parhaat trikoopaidat olen löytänyt Kaikon, gugguun ja Metsolan valikoimista, heidän paidat ovat olleet ihanan istuvia ja valmistettu kestävästä trikoosta. Tykkään, että trikoopaidoissa on jotain röyhelöä tai vaikka niskassa rusetti ja että malli on melko istuva. 

 


Ihanimmat mekot olen löytänyt Zarasta ja Mangosta. Meillä onkin kaikki kesämekot jo hankittu ja näitä kesämekkoja käytetään nyt talvella jo ja tarvittaessa samat mekot menee tämän kevään ja kesän juhlissa myös.

 


Housut. Hmm. A:lla on neljät housut, kaikki eri valmistajan ja kaikki yhtä ihania. Zaran kashmirhousut on aivan ihanat. FAFA collectionin keinonahkaiset housut ovat myös tosi kivat, mutta vyötärö on liian pitkä ja sitä pitää aina kääriä.  Sitten kaikista ihanimmat housut on POP&Co Helsinki brändin samettipintaiset leggarit. Ne on olleet jo kohta puolitoista vuotta käytössä ja edelleen todella hyvässä kunnossa.

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.