28 helmikuuta 2021

VINKKINI MITEN LAPSIPERHEEN KOTI PYSYY SIISTINÄ


 

Torstaina lähdin illalla viettämään omaa aikaa varastoon. Samalla kun järjestelin hyllyjä ja tavaroita mietin, miksihän sitä ei osaa olla rennosti jos tavarat on kaapissa tai varastossa hieman hujan hajan. En tiedä, minusta tuntuu että minulla on pieni ärsytys päällä silloin, jos ei KAIKKI ole järjestyksessä tai jos kaikella ei ole paikkaansa kotona.

Heti alkuun pitää muistuttaa, että A on saanut minulta vaikutteita siivoamiseen ja hän on kerännyt lelunsa puolentoista vuoden iästä lähtien. Yksi päivä hän hävisi kesken ruokailun omaan huoneeseensa ja hetken päästä tuli takaisin syömään sanoen: nyt on siivottu. En kestä, en kai ole noin himojärjestelijä.

 


Vinkkini lastenhuoneeseen:

Kun leluja on vähän, ei niistä saa kovin kummoista sotkua aikaan. Lelujen takaisin laittamiseen menee varmasti max 10 min. Yleensä viidessä minuutissa on lastenhuone leikkien päätteeksi tai päivän päätteeksi siivottu.

Järjestele kaikki erilaiset lelut omiin laatikoihin tai kannellisiin koreihin. Näin lapset osaavat itsekin laittaa lelut paikoilleen.

 


Vinkit keittiöön:

Laitan astiat koneeseen aina ruokailun päätteeksi ja siivoan tasot aina sitä myöten kun keittiössä lopetan työskentelyn. Näin ollen keittiössä ei ole koskaan kaaosta. Kun tekee aina vähän, niin keittiö pysyy siistinä kuin itsestään.

Tykkään mennä nukkumaan niin, että keittiö on siisti. Sillä välin kun lapsi on iltapalalla, laitan astiat koneeseen ja pyyhin tasot. Tiskaan käsin pestävät astiat, jos niitä on jne. Niin että keittiö on siisti kun menee itsekin nukkumaan. Tykkään tehdä kaikki kotityöt A:n ollessa valveilla, sillä sitten saan omalla ajalla tehdä juuri sitä mitä haluan, vaikka istua vain ja olla.

 


Muita vinkkejä:

Tiedän että olen todella tehokas ja vien kaiken aina heti paikoilleen. Näin ei jää mitään ylimääräistä minnekään lojumaan. Vien lelut ohimennessä takaisin A:n huoneeseen ja asettelen viltit ja sohvatyynyt aina kun pyörähdän olohuoneessa. Kerään minipienet roskat lattialta kun silmääni sellainen sattuu jne.  Vie mennessä, tuo tullessa niin kuin sanotaan. Ja minusta tuntuu, että tämänkin mallin A matkii minulta tarkasti ja vie roskat roskiin oma-aloitteisesti.

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

18 kommenttia:

  1. En ole mikään varhaiskasvatuksen enkä lapsipsykologian ammattilainen, mutta luulen että kaksi päivää viikossa päiväkodissa ei ole välttämättä mikään paras ratkaisu lapsen kannalta. Jostain kyllä luin jonkun alan ammattilaisenkin näin sanovan. Muut lapset ovat siellä joka päivä ja heillä on omat vakioryhmänsä- ja leikkinsä, joihin harvemmin käyvän voi olla vaikea päästä sisään.

    Joku kerho, joka kokoontuu pari kertaa viikossa ja jossa kaikki ovat suurinpiirtein yhtä paljon ja usein paikalla, voi olla parempi ratkaisu. Mutta mun näkemyksiä nyt ei tosiaan kannata vakavissaan ottaa, oon vaan 24-vuotiaan insinööriäiti :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et taida ollakaan :) en minäkään ja tiedän ihan ilman kokemustakin että lapselle on enemmän virikkeitä päiväkodissa kuin että istuu päivän äidin vierellä katsomassa vaikka videoita kun äiti tekee töitä :D. Täällä ei taida edes olla sellaisia kerhoja että sinne voi viedä työpäivän ajaksi lapset. Hauskaa et jossain on. Mutta joo, näissä asioissa en tarvii edes kenenkään neuvoa, me tehdään niin miten MEIDÄN perheelle on paras. Ja ootko kuullut sellaista sanontaa et kun äiti voi hyvin, lapsi voi hyvin. Ja joo, meidän lapsella ei ole ongelmaa mennä leikkimään muitten kanssa ja siksihän siellä päiväkodissa on hoitajat, he katsovat että kaikki pääsee mukaan... ja kyllä se on vanhemmista kiinni millaisen mallin antaa lapsille, otetaanko kaikki mukaan vai tekeekö jo kolme vuotiaat porukoita.

      Poista
    2. Sä ymmärsit mut kyllä ihan väärin :-D Olen kans ehdottomasti sitä mieltä, että lapsi kyllä tarvitsee muitakin virikkeitä kuin äidin ja hyvinvoipa äiti paras äiti. Mun mielestä siis lapsen kyllä on hyvä olla päiväkodissa tms mutta arvelin vaan että niihin päiväkodin porukoihin voi olla vaikea päästä sisään, jos ei ole siellä joka päivä kuten useimmat muut.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Tarkoitukseni oli vaan siis tuoda lisävinkkeli tähän asiaan kun mietitte teidän perheelle parasta ratkaisua. Onko parempi olla kaksi jokseenkin täyttä päivää päiväkodissa vai oisko esim pelkkä aamupäivä neljänä päivänä parempi? Iltapäivästähän suuri osa kuluu päivälevon merkeissä...Ei mulla muuta :-) Tarkoitus oli olla ystävällinen, ei syyllistävä, mutta pieleen meni, sitä käy helposti netissä etenkin kun lastenkasvatuksesta puhutaan.

      Poista
    5. no totta näissä asioissa kyllä taitaa aina ymmärtää väärin kun kirjoittaa, ihana kun korjasit <3. Joo, saa nähdä miten se meillä sitten lopulta syksyllä menee. Varmasti ensin viikkoja harjoitellaan, koska tosiaan meillähän nukutaan vain että äiti nukuttaa. Ollaan juteltu päiväkodista ja A on sitä mieltä että äiti nukuttaa päiväunille :). Mutta siihen on onneksi vielä aikaa. Kiitos vinkistä, tuo voisi olla kyllä kans järkevää et monena päivänä vain aamupäivä.

      Poista
  2. Kiitos hyvistä siivousvinkeistä! Meillä on ainakin täällä Helsingissä kaikki lelut ja astiat tällä hetkellä ympäri huushollia. Nyt kun teen töitä kotoa ja muutkin ovat kotosalla jatkuvasti niin sotkua syntyy todella paljon. Hieman olen pohtinut pitäisikö ulkoistaa toimistosiivous.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos näistä jotain vinkkiä. Olen tehnyt jo tosi monta vuotta kotona töitä ja samalla täällä sitten käy asiakkaat palavereissa, joten koti pitää olla aina aika siisti. Ei siis voi muuten keskittyä töihin. Pölypalleroita kyllä väkisin näkyy, koska koirat ja karvat, mutta siisteys on tärkeää. Siivouksen ulkoistus kuulostaa hyvältä. Meillä käy kerran kuukaudessa siivooja ja tekee ne hommat mistä en tykkää (vessat, peilit, ph, saunan lasiseinä) ja tämä on auttanut niin paljon.

      Poista
  3. Toimivaa! Silloin kun lapseni oli pieni, minäkin tykkäsin tiskata ennen nukkumaanmenoa, jotta keittiö oli siisti aamuksi. Jossain vaiheessa tiskaustapa siirtyi päivän ensimmäiseksi askareeksi. Nyt on kone ja tiskipöytä on kroonisesti kuin Amerikkaan lähdössä (siis täynnä kaikkea!), lapsi on muuttanut jo aikaa sitten omaan kotiin. Minulla on tosi vähän järjestelemistä, mutta miten se repsahtaa niin helposti kaaokseen, vaikka tunnistan tuosta "minua häiritsee jos joku paikka on sekaisin" itseni vahvasti. Väsynyt keski-ikäinen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, eli parinkymmenen vuoden päästä meillä on sit kaaos kotona, kun en enää jaksa ;). Mut ihanaa kun voi vain välillä olla ilman järjestelemistä. Mulla se taitaa auttaa pitämään ajatukset kasassa silloin kun kertyy aivan liikaa hommaa. Ihanaa maaliskuun alkua!

      Poista
  4. Koskakohan valkoinen ei ole enää muodissa :D

    http://www.ideasuni.fi/paivitysideoita-arkeen/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko se joskus muotiväri ollut? :D. Meillä on kotona sävyjä missä viihdytään, on ne sit muotia tai ei. Eikös se nykyään olekin trendikästä hankkia vain ajatonta niin ei kyllästytä.

      Poista
  5. Hei! Haastan sinut hymy huulille - haasteeseen mukaan! ☀️ Hymy huulille - haasteen idea on kommentoida muiden bloggaajien postauksia tai kehua blogia.

    Toivottavasti otat haasteen vastaan!

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, Kiitos kivasta haasteesta <3 tietysti kommentoin muille.

      Poista
  6. Onpa hyviä vinkkejä! Itse painiskelen jatkuvan siivouksen kanssa kodissamme täällä Lappeenrannassa. Meillä on monta pientä lasta ja leluja on joka nurkka täysi. Välillä olen miettinyt pitäisikö ottaa siivouspalvelu käymään vaikkapa kerran viikossa niin jäisi itsellä aikaa joskus johonkin muuhunkin kuin sotkujen siivoamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Joo, kyllä sitä lelua ja tavaraa on varmasti paljon enemmän perheessä missä ennemmän lapsia kuin yksi niinkuin meillä. Ja varmasti leikit enemmän levällään. Oi, suosittelen kyllä siivouspalvelua, meillä käy ainoastaan kerran kuussa, joka siivoa ne mistä en itse tykkää eli pesuhuoneen, saunan lasiseinän ,eteisen peilin ja molemmat vessat. Näin jää perusteellinen siivousaika näistä muuhun. Ihanaa alkavaa kevättä sinne!

      Poista
  7. Tuo tuntuu olevan monen ratkaisu sotkuun että "laita kaikki heti paikalleen" mutta meillä ainakin tuo "heti" on se kompastuskivi kahden pienen kanssa jotka sotkevat minkä ehtivät ja koko ajan joku tarvitsee apua jossain. Ruokailun päätteeksi pitää usein vaihtaa vaatteita ja vaippoja sen sijaan että laittaisi tiskejä, kotiin tullessa kun riisuu toista niin toinen huutaa apua tai menee olkkariin riisumaan niin vaatteiden saamien paikoilleen on kyllä haaste. Pienempi tykkää vielä kuljetella kenkiä leikkeihinsä, tyhjentää aterinlaatikot ja levitellä kahvit ja teet kun silmä välttää.. Kaksitasoisissa taloissa on myös se huono puoli että usein jää lojumaan tavaraa joka on matkalla toiseen kerrokseen kun lapsia ei voi noin vaan jättää ja lähteä viemään niitä. Kannattaa olla jotain koreja johon kerää ne ja vie seuraavalla kerralla. Pitää varmaan vaan odottaa että vähän kasvavat niin saa paremmin siivottua ja sietää sotkua siihen asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pienten kanssa se on vaan varmaan hyväksyttävä että nyt on hieman sotkuisempaa eikä kannata stressata. Mulla koti on myös työpaikka missä käy asiakkaita niin kiva et on sutkoht siisti aina. Ja joo, välillä lelut missä sattuu ja muutama keittiön astia leikeissä mukana, mutta yhden lapsen leikit ei kauheasti kumminkaan sotke. Koska en ole ollut alle 1,5 v lapsen äiti koskaan niin ei ole kokemusta ihan pienistä omista lapsista, miten ne sotkee enemmän kuin yli yksi vuotiaat. Ja kahdessa tasossa kans varmaan omat juttunsa. Tsemppiä sinne arkeen! t. Heini

      Poista


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.