01 lokakuuta 2023

SUUNNITELMIA LOKAKUULLE



Kenestä muusta syyskuu vaihtui lokakuuksi yllättäen? Jotenkin kuvittelin, että kuu vaihtuu vasta viikon päästä, mutta niin se vaan on lokakuun ensimmäinen päivä. Mitä kaikkea lokakuulle mahtuu?

 


 

Äsken sain idean, että voitaisiin A:n kanssa käydä tulevalla viikolla Helsingissä minireissulla. Me on käyty niin monena vuonna loppukesästä tai kesällä Helsingissä, mutta tänä vuonna ei olla käyty missään reissussa, joten miniloma olisi aika kiva heti lokakuun alkuun.

Käydään mummolassa yökylässä A:n ja koirien kanssa, ehkä jopa pari kertaa nyt lokakuun alussa.

Sitten onkin jo syysloma. Se on vielä auki mitä tehdään. Käydäänkö reissussa koko perhe ja saadaanko serkkuja yökylään?

A:lla on ainakin kahdet kaverisynttärit ja kahdella kummilapsellamme on synttärit.

 


Ollaan A:n kanssa suunniteltu halloweenjuhlia lokakuun loppuun. Innostuin vähän, kun kauppaan on tullut vaikka mitä teemaan sopivia karkkeja.

Jossain välissä taidan maalata makuuhuoneen seinät. Makuuhuoneeseen vaihdoin yöpöydät ja nuo pallovalaisimet jo ja vielä mietin riippuvalaisimen vaihtoa plafondiin, kun tuo osuu aina päähän. Eli pientä sisustusmuutosta kotiin kans lokakuussa.

 


Aika ihanalta kuulostaa lokakuu. Ei vesisade ja syksyinen viima haittaa, kun on kivaa puuhaa.

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.