Mikä oli viikonlopun paras juttu?
Viikonlopun ehdoton paras juttu oli yhteinen loma. Sillä olimme viikonlopun minilomalla Helsingissä koko perheellä. Muun muassa perjantai-illan herkullinen illallinen, kaupungilla kävely, A:n ensimmäinen junamatka, 12 v hääpäivä jne. Tähän viikonloppuun mahtui niin paljon kaikkea ihanaa. Tässä postauksessa on kännykkäkuvia viikonlopulta.
Miltä näytät tänään?
Minulla on valkoinen mekko ja nuttura päässä. Perus kesäinen asu. Tänään on taas niin lämmin ja aurinkoinen päivä.
Päivän suunnitelmat?
Heräsin aiemmin kuin muu perhe ja ehdin tehdä aamulla töitä ennen aamutoimia ja aamulenkkiä. Tänään on ensimmäistä kertaa taaperokerho niin, että A jää sinne yksin. Joten minulla on aivan omaa aikaa pari tuntia jo aamupäivästä. Teen töitä ja käyn koirien kanssa lenkillä aivan rauhassa. Ja A:n päiväunien aikaan jatkan taas töitä ja ilta meneekin varmasti kotona lenkkeillen, ruokaa tehden ja leikkien.
Mitä odotat tältä viikolta?
Töitten ja perusarjen sujuvaa yhdistämistä. Tällä viikolla on toinen viikko kerhoja ja perjantaina ensimmäinen muskari. Luulen, että nyt tämä arki alkaa rullaamaan viime viikon harjoittelun jälkeen jo sujuvasti.
Mitä aiot syödä tällä viikolla?
Tänään syödään siskoni tekemää lasagnea. Suunnitelmissa on tehdä tällä viikolla kasvissosekeittoa, makaronilaatikkoa, ehkä lohikeittoa kanssa ja pannaria.
Jotain, mitä haluat tehdä tällä viikolla?
Tällä viikolla haluan viettää vain normaalia arkea ja perhe-elämää. Ehkä voitaisiin käydä vihdoin tilaamassa minulle ja A:lle korut, mitä olen suunnitellut jo kohta vuoden.
Villa H:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.