30 elokuuta 2020

MALVA PUDDING



Söimme hakumatkalla eräällä retkellä aivan törkeen hyvää jälkiruokaa, Malva puddingia. Vihdoin etsin reseptejä käsiin ja testasin maidotonta Malva puddingia. Ja siitä tuli niin hyvää. A kysyi tänään jo toisen kerran, otetaanko piirakkaa? Eli mieluista oli koko perheelle. Tein myös ensimmäistä kertaa maidotonta vaniljakastiketta paistosta varten.

Haluan testata nyt erilaisia Eteläafrikkalaisia herkkuja, mitä voitaisiin sitten aina juhlissa tarjota.

Tässä on resepti:

1 muna

1dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

½ dl aprikoosihilloa

2 ½ dl kauramaitoa

2 ½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl ruokasoodaa

¼ dl viinietiikkaa

 

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja voitele vuoka (noin 25 cm halkaisija)

Vatkaa muna ja sokeri kuohkeaksi. Lisää joukkoon maito ja hillo. Sekoita kuiva-aineet keskenään ja siivilöi taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Lisää viinietiikka ja sekoita. Taikina kuohuu kevyesti ja niin pitääkin.

Kaada taikina vuokaan ja paista noin 35 min 175 asteessa. Kunnes pinta on ruskea ja tuntuu kiinteältä haarukalla pistellessä.


Puddingin kypsyessä keitä kastike, alla resepti.


Kastike:

2 dl sokeria

2 dl Planti kaura vispi

100 g maidotonta rasvaa

1 tl vaniljasokeria

 

Mittaa kaikki aineet kattilaan paitsi vaniljasokeri. Kuumenna miedolla lämmöllä kunnes kiehahtaa. Keitä pari minuuttia. Lisää vaniljasokeri.

Ota kypsä pudding uunista ja pistele sitä reilusti haarukalla. Kaada lämmin kastike paistokselle ja anna kastikkeen imeytyä. Tarjoile mieluiten lämpimänä vaniljakastikkeen kanssa.


Maidoton vaniljakastike:

2 ½ dl kauramaitoa

1 keltuainen

2 tl sokeria

1 rkl perunajauhoja

1 ½ tl vaniljasokeria

 

Mittaa muut ainekset kattilaan paitsi vaniljasokeri ja sekoita kunnolla. Nosta kattila liedelle ja kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes kastike sakenee tarpeeksi. Älä keitä. Kun kastike tarpeeksi sakeaa, nosta liedeltä ja lisää vaniljasokeri.

 

Villa H:














Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.