26 syyskuuta 2020

SE PÄIVÄ, KUN MINUSTA TULI ÄITI


Tasan vuosi sitten heräsimme aamulla jännityksen ja onnen keskellä. Pari päivää aiemmin olimme lähteneet aamulla kotoa Suomesta lentokentälle ja noin vuorokauden kuluttua olimme perillä Etelä-Afrikassa. Ensimmäisenä iltana ei meinannut uni tulla millään, sillä seuraava aamu jännitti niin paljon. Samalla oli niin onnellinen olo ja jännitti niin paljon ensi kohtaaminen A:n kanssa. Nyt siitä on kulunut tasan vuosi, kun minusta tuli äiti ja meistä tuli vanhemmat A:lle. Tasan vuosi siitä kun näimme tyttäremme ensimmäisen kerran ja hetken päästä hän tuli kädet ojossa syliini. Niin rakas. Se hetki oli niin uskomaton ja ainutlaatuinen, ettei osaa edes tunteita pukea sanoiksi. Tasan vuosi siitä kun olimme hänet saaneet syliimme ja jonkin ajan päästä lähdimme perheenä majapaikkaamme kohti. Olin vain yhtä hymyä koko automatkan A:n ollessa vierelläni.

 


Tänään katsomme taas videon meidän ensimmäisistä hetkistä. Oli kyllä niin paras jutu palkata videokuvaaja mukaamme näihin hetkiin. Se on niin ihana muisto meille ja vielä tärkeämpi A:lle. 

 


Tuo päivä oli meille varmasti maailman onnellisin päivä ja A:lle taas hämmentävä ja pelottava. Eilen illalla taas juttelimme tästä, niin hän sanoi että A:ta pelotti ja halasi itseään <3. Ja kertoi miten tuli äidin ja isän kanssa lentokoneella kotiin. Hän oli niin onnellinen kun kerroin, että huomenna on hänen juhlapäivä <3. Se miten hän ottaa kaulasta kiinni ja sanoo: I love you. Kun hän tulee kesken leikin, halaa ja antaa pusuja <3. Kun hän sanoo että on äitin rakas, isin rakas, poikien (meidän koirat) rakas <3.

 


Niinä hetkinä kun väsyttää ja voimat on poissa, siirrän ajatukset näihin hetkiin ja mietin miten onnekas olen kun saimme näin rakkaat ja täydellisen tytön. Miten ihanaa aikaa saimme viettää hakumatkalla omalla perheellä. Elää ”vauvakuplassa” kuukauden ajan ja aikaa oli vain olla ja tutustua.

 

  Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

5 kommenttia:

  1. Ihana, koskettava kohtaaminen ja mennyt vuosi yhdessä. Lisää yhteisiä vuosia perheellenne��❤️
    Senni

    VastaaPoista
  2. Kyyleleet silmissä luin päivitystäsi. Ihanasti kirjotit ensikohtaamisestanne. Aika kultaa muistot. Iloista syksyä koko perheelle!
    -Ritva-

    VastaaPoista


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.