Nyt tulee kuulkaas juttua niinkin inspiroivasta ja kauniista asiasta kuin jäte. Miten kierrätyksen saa toimimaan kun kaikki keräysastiat pitää saada mahtumaan 60 cm roskiskaappiin keittiössä? Ja kierrätysastioita tarvitsee niin muoville, lasille, kartongille, metallille kuin seka- ja biojätteelle. Mun mielestä helposti, kun vain vähän järjestelee. Onneksi nykyään kierrätyspisteitä on niin monessa paikkaa ja vähän joka kulmalla, ainakin näin kaupungissa asuvana, niin jätteiden vienti on helppoa.
Innostuin
kierrättämisestä entistä enemmän Etelä-Korean matkan jälkeen, noin
kaksi vuotta sitten. Olin nimittäin pikkusen kade siskolleni, kun heillä
ei tullut sekajätettä lähes ollenkaan ja kierrättäminen oli niin vaivatonta ja
pitkälle vietyä. Siis muovitkin lajiteltiin kahteen
eri laatikkoon, ohutmuovi toiseen ja loput muovit toiseen.
Kerran viikossa (muistaakseni vuorokaudeksi) kerrostalon eteen tuli
kierrätysastiat minne vietiin kotona valmiiksi lajiteltu jäte. (Bioastia
ja sekajäteastia oli pihalla pysyvästi.)
Niinpä
harmittelin kun silloin ei vielä Suomessa ollut muovinkierrätystä. Tulihan se
muovinkierrätys Suomeenkin sitten. Samaan aikaan pyysin naapureita mukaan
biokimppaan ja otettiin neljän naapuriperheen kanssa yhteinen bioastia meidän
pihalle. Joten nykyään meillä ei tule sekajätettä lähes ollenkaan. Meillä on
sekajätteen tyhjennys kahden kuukauden välein ja astia on silloinkin ehkä
korkeintaan puolillaan. Meillä on siis sellainen pieni jäteastia.
Keittiön
roskiskaapissa on kolme muovilaatikkoa, joihin laitetaan palava kartonki,
sekajäte ja biojäte. Vieressä on sanomalehdistä taiteltuja biopusseja
varastossa sekä muovijätteelle pussi. Yläpuolella hyllyllä on
laatikko, jonne kerään lasin ja metallin. Näitten lisäksi eteisen kaapissa on
pattereille pieni pussi ja kodinhoitohuoneessa loput kierrätettävät. Kuten
lehtikori sekä kodinhoitohuoneen vetolaatikossa pullot pussissa, ehjät
vaatteet, jotka menevät kierrätyslaatikkoon ja kierrätettävät vaatteet,
jotka vien kauppoihin.
Ajan
lähes päivittäin kaupan ohi jonka pihalla on kaikki kierrätysastiat, joten
meillä kierrättäminen on helppoa ja näin ollen tulee vietyä jätteet monta
kertaa viikossa kierrätyspisteelle. Eniten tulee muovijätettä, jota saatan
viedä kaksi kertaa viikossa ja joskus tonnikalaa käyttäessä haluan viedä
tyhjän purkin viimeistään seuraavana päivänä pois kotoa haisemasta.
Follow me on:
Jätteen lajitteluhan ON inspiroivaa :-) Mulle vaan ei ole selvinnyt miten hyvin muovit pitäisi pestä ennen kierrätyspisteeseen viemistä. Jotta saa shampoopullon kunnolla huuhdeltua menee ihan julmasti vettä ja ruokaöljypulloa ei edes sais vain huuhtomalla puhtaaksi. Kuinka hyvin sä putsaat muovipakkaukset?
VastaaPoistaNiin on :D. Minä huuhtelen ne, koska eihän siinä ole järkeä tuhlata vettä. Jos on esim. muovinen oliiviöljypullo niin laitan sen poltettavaan jätteeseen (meillä siis sekajäte menee polttoon), en ala sellaisia pesemään ollenkaan. Shampoo purnukoita tulee onneksi harvoin ja nehän voi pestä samalla kun on suihkussa. Tai sitten laittaa tosiaan sinne sekajätteeseen.
PoistaTäältä löytyy muuten lisätietoa:
http://www.uusiomuovi.fi/fin/kuluttajalle/usein_kysyttya_kierratyksesta/
Ja lainattu teksti:
"Jos puhdistukseen tarvitaan lämmintä vettä tai pesuaineita, voi olla ympäristön kannalta parempi, että pakkaus pistetään sekajätteeseen. Jos pakkauksen sisältö on helposti pilaantuva, puhdistaminen on tietysti tärkeämpää kuin se, että pakkaukseen jää esimerkiksi pesuainetta."