28 lokakuuta 2019

ARKI TYTTÄREN JA KAHDEN KOIRAN KANSSA


Villa H, arki, perhe, eteinen, eteisen sisustus
Villa H, arki, perhe, eteinen, eteisen sisustus



Täällä alkoi perusarki tänään, kun mieheni palasi lomalta takaisin töihin. Viime viikko olisikin ollut aikamoista jos olisin ollut yksin kotona. Joka päivä oli jotain menoa, neuvolaa, lääkäriä, näytteitä, kaupassa käyntiä ja vieraita. Onneksi koiranulkoilutuslenkit alkoivat nopeaan sujua, mutta vielä on vähän harjoittelua milloin ja monet päiväunet. Onneksi olen suunnitellut meidän kotiin tilavan eteisen, jonne rattaille löytyi heti sopiva kolo. Tuossa y-tuoli paikalla on nyt rattaat.  Ja vielä on autolla kulkeminen tyttären kanssa kahdestaan kokeilematta, mutta eiköhän sekin ala muutamien kertojen jälkeen sujumaan.



Villa H, arki, perhe, eteinen, eteisen sisustus
Villa H, arki, perhe, eteinen, eteisen sisustus



Helpotin arkeamme sekä siivouksella että ruokaostosten kotiin toimituksella. Miten kätevää onkaan tilata viikon ruokaostokset sunnuntaisin puhelimella sohvalla istuen. A haluaa olla sylissäni melkein koko ajan, joten viikkosiivoukset on tehty A manducassa. Tuleepahan samalla tehtyä siivous ja treeni. Kyykyt 10 kilon eturepulla ja kumartelut tekee varmasti tehtävänsä.


Villa H, arki, perhe, eteinen, eteisen sisustus
kodin sisustus


 
A tulee myös koirien kanssa niin hyvin toimeen. Rapsuttaa ja toistaa perässä kun sanon heille paikka ja vapaa ruokaa antaessa <3. Koirat myös ottivat pienen niin hyvin vastaan. Suojelee ja vahtii unta. Jos pienikin äännähdys kuuluu päiväunien aikaan, niin jo on kaksi koiraa hännät heiluen hoitamassa ennen kuin ehdin makuuhuoneeseen.


arki tyttären ja kahden koiran kanssa
Villa H, arki, perhe, eteinen, eteisen sisustus


 
Mutta kyllä nautin niin paljon tästä uudesta arjesta, kun vihdoin ja viimein pääsin se tuli elämäämme. Voimme olla hetken sohvalla ja kikatella.  Opetella uusia sanoja. Ihastella luontoa ja etsiä katsottavaa lenkkeilyn lomassa. Ja seurata millaiseksi tämä arki muodostuu.
 

  Villa H:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.