12 marraskuuta 2020

JOULUPUU - LIBANONINSETRI

 


Vuosi sitten ostin meille joulukuusen tilalle libanoninsetrin. Haaveilin siitä, että se kestäisi myös seuraavaan jouluun. Ja kyllä, onnistuin siinä. Keväästä syksyyn se seikkaili olohuoneesta eteiseen ja lopulta vierashuoneeseen. Ja nyt toin joulupuun olohuoneeseen joulunajaksi. Viikonloppuna me varmaan jo A:n kanssa koristellaan ”joulukuusi” ja laitetaan jouluvalot.


 

Minun vinkki kasvienhoitoon on se, että unohda ne ja kastele silloin kun muistat. En ole vaihtanut multia tai istuttanut setriä toiseen ruukkuun, sillä jostain luin, ettei setri tykkää siitä. Mutta nyt kun luin hoito-ohjeita niin pitäisi istuttaa hieman suurempaan ruukkuun ja laittaa pitkävaikutteista lannoitetta. Kesäksi en vienyt puuta ulos, ettei siihen tule mitään ötököitä.

 


Alku vuodesta se tiputti hieman neulasia ja karistelinkin reilusti puuta että kaikki irtonaiset neulaset tippuvat kerralla. Siivouspäivänä saatoin pölyhuiskalla pyyhkiä irtonaisia pois. Silloin tällöin kastelin puuta, silloin kun multa oli kuivahtanut. Keväällä puu hieman kasvoi ja neulasia tuli lisää, mutta oikeastaan se pysyi samassa kunnossa koko vuoden. Katsotaan mitä käy tämän joulun jälkeen.

 

Niin ja saan usein kysymyksiä mistä olen setrin hankkintu. Hankin setrin viime syksynä kukkakaupan kautta. Näytin kuvia minkälaisen puun haluaisin ja he tilasivat sitten sellaisen. Eli kannattaa kysellä kukkakaupoista, jos setristä haaveilet eikä kaupoista löydy.

 

 Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

2 kommenttia:

  1. Munkin nähdäkseni paras tapa hoitaa kasveja on kastella kun sattuu muistamaan. Luulen että ihmiset useimmiten tappaa kasvinsa liialla eikä suinkaan liian vähällä kastelulla. Mä kyllä vien kasveja pihalle kesäksi jos ne on sen sorttisia että siitä tykkkäävät. Raid tappaa ötökät kun on aika palata takaisin sisään ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta, se on varmaan yleisin tapa tappaa kasvit. Meillä tulee aina loppukesästä kukkiin terassilla tosi paljon ötököitä mistä ei meinaa päästä eroon tappamatta kukkiakin, niin nyt en uskaltanut tuota setriä siirtää.

      Poista


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.