Muistaakseni tammikuussa vein A:n leikkiteltan tieltä eteisestä kaapin varastoon ja siinä olleet tavarat siirsin kylmäkaappien päällä olevaan tyhjään tilaan. Siitä sainkin idean, että hommaan matalien kaappien päälle 600 mm korkeat kaapit, jolloin se aukko menee kokonaan käyttöön eikä enää tarvitse kaapin päältä pölyjä pyyhkiä. Kaappeihin mahtuu nyt juuri sopivasti kaikki maljakot, kynttilänjalat ja kynttilät sekä keittiöpyyhkeet ja keittökirjat.
Toukokuussa sain viimein aikaiseksi tilata Ikeasta kaapit ja nyt vihdoin viime viikolla saimme rakennusmiehen tekemään muutoksen. Kaappien lisäksi tilasin kalusteliikkeestä korkeamman sivulevyn kylmäkaappien väliin sekä peitelevyn ja tuuletusritilän kaapin ja katon väliin. Hintaa tälle muutokselle tuli kaiken kaikkiaan noin 350 e.
Ja mietin vain, miksi ei jo rakennusaikaan tehty näin? Muistaakseni silloin kalustesuunnittelija halusi että kaikkien yläkaappien yläreuna on samassa linjassa, mutta onhan tämä näin tehtynä paljon selkeämpi ja rauhallisempi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan vai mitä?
Eilen meillä kävi putkimies viimeistelemässä loput muutostyöt ja ihana kun puolentoista viikon tauon jälkeen pesemään pyykkiä sekä sai vettä toisestakin vessasta. Illalla laitoin silikonit vessoihin ja kodinhoitohuoneeseen, joten nyt on sitten vihdoin pienet muutostyöt tehty valmiiksi. Ihanaa viikonloppua!
Villa H:
kerranlin joku joka ymmärtää kaappien älykkyyden.yes.
VastaaPoistaOnhan tämä ratkaisu paljon kauniimpikin kuin se että tuolla oli koko, ilman mitään virkaa. Ja koska en tykkää säilyttää kaapin päällä mitään pölyttymässä niin ihana kun nyt sain kaikki maljakot yms piiloon. Joo, ennemin kaapit kuin avohyllyt.
Poista