Meillä on nyt reilu kuukauden verran eletty päiväkotiarkea. En ole muuten itse ollut koskaan päiväkodissa, joten kaikki on hyvin uutta minullekin. Ja meillä kaikki alkoi paremmin kuin kuvittelinkaan. A alkuun juoksi minua karkuun kun menin päiväkodista hakemaan, koska leikit olivat vielä kesken <3. A on tosiaan suurin piirtein 3 päivää viikossa hoidossa.
Miten me sitten valmistauduttiin uuteen arkeen?
Juttelemalla ja juttelemalla. Niin me valmistauduttiin. Kerrottiin jo keväällä, että A pääsee sitten syksyllä päiväkotiin. Hän kyselikin monesti, milloin hän menee päiväkotiin. A olikin jo todella valmis päiväkotielämään, sillä hän kaipasi jo erityisesti kavereitten kanssa leikkimistä. Koko kesän hän leikki niin naapurin lasten kuin serkkujen kanssa, joten syksyllä päiväkodin aloitus tuli luontevasti. Me luettiin muuten tosi paljon Sarika, tyttö Intiasta – kirjaa kun A tuli meille. Ja se kertoo päiväkodista.
Ennen aloitusta me käytiin kerran tutustumassa päiväkotiin, kierrettiin sisällä pikaisesti katsomassa paikat ja sitten leikittiin ulkoiluaika hänen ryhmänsä kanssa. Alkuun A halusi seurata minun sylistä ja sitten hän meni erään lapsen luokse ja sai jo ensimmäisen uuden ystävän päiväkodista. Ja eipä olisi malttanut kotiin lähteä kun muut lähtivät sisälle syömään.
A ehti ensimmäisellä viikolla olla sen ensimmäisen päivän, 3,5 h, päiväkodissa ja sitten sairastui. Eka viikko piti olla harjoittelua ja lyhyttä päivää, mutta se menikin kotona. Ja ehkä parempi vain, että suoraan oli koko päivän, koska hakemaan mennessä hän ei olisi malttanut kotiin lähteä. Vapaapäivinä ensimmäisenä herättyään A kysyy, onko päiväkotipäivä? Niin reippaasti sinne joka aamu menee. Hän on saanut paljon kavereita ja puhuu heistä sekä hoitajistaan paljon kotona.
Meillä on kyllä niin ihana päiväkoti. Ihmettelen vain miten paljon he ehtivät siellä kaikkea tekemään. Eivät ne päivät kotona äidin kanssa niin monipuolisia olisi.
Villa H:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.