Lasitettu terassimme on kyllä heittämättä parhain
huone keväästä syksyyn. Huhtikuun lopussa kannoimme kalusteet terassille ja
juhlimme A:n synttäreitä terassilla kummien kanssa ja toisen kerran toisen
mummolanväen kanssa. Tykkään edelleen tosi paljon noista aiempina vuosina hommatuista kalusteista. Sohva, juuttimatto ja korkkipöytä on IKEAn. Pieni pyöreä pöytä on Hayn Terrazzo pöytä ja tuolit on Fermobin.
Istutin mansikantaimet jalalliseen 4living
kukkatelineeseen. Ihastuin näihin ruukkuihin Homevialauran inspiroimana. Hommasin
viime keväänä tuon suorakaiteen muotoisen ja kolme pyöreää kukkatelinettä ja
nämä on ihanat, kun kasvit tulevat korkeammalle ja samalla myös antavat hieman
suojaa terassille ohikulkijoilta.
Tällä hetkellä terassilla on valkoinen
ruukkuhortensia, äitienpäiväruusu sekä kolme vaaleanpunaista ruukkuneilikkaa.
Nyt näyttää jo sen verran lämmintä olevan öisinkin, niin siirrän tänään
terassille ”joulukuusen” sekä siskoni tuo mummolasta talvihoidosta viime kesänä
ostetun jukkapalmun.
Lomatunnelmaa terassille tuo Sri Lankan
lomalta napatusta valokuvasta teetetty juliste.
Meren rantaa, kohinan melkein kuulee kuvaa katellessa.
Kävin myös äsken puutarhalla ja ostin lisää
kukkia terassille. Ihanaa, kohta saan viihtyisän kesäolohuoneen valmiiksi. On
kyllä mahtavaa puuhailla pihalla kukkien parissa kun aurinko paistaa siniseltä
taivaalta eikä tänään tuule. Ihana päivä viettää synttäreitä.
Villa H:
Olen vasta hetki sitten löytänyt blogisi. Siitä on heittämällä tullut yksi lempparini. Kiitos tästä! Löysin tänne adoptio hakusanojen kautta. Olisikin mielenkiintoista lisää lukea adoptioon liittyvistä asioista.
VastaaPoistaOi, ihana kuulla <3 ja mielelläni kirjoitan adoptiosta, olisiko jotain mitä erityisesti haluaisit tietää?
PoistaYmmärrän, että osa asioista on sellaisia, jotka haluatte pitää itsellänne. Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka päädyitte adoptoimaan. Oliko päätös helppo? Adoptioon ryhtyvillä on varmasti joitain pelkoja, oletko päässyt niistä yli?
PoistaMeillä on yksi biologinen lapsi. Adoptio asia on minua kutkuttanut aina. Samalla siihen liittyy valtavasti pelkoja. Jos vain tietäisi kaiken menevän hyvin... Oma riittämättömyys ja taitamattomuus huolestuttaa.
Palaan joku päivä tähän ja kirjoitan lisää adoptiosta blogiin. Kiitos kysymyksista <3. Meillä on molemmat koirat sairastelleet niin menee aika siivotessa ja hoitaessa.
Poista