Näin kotona lapsen kanssa ollessa arki on
muuttunut entistä ihanammaksi ja rutiineista entistä tärkeämpiä. Meillä on
muutenkin ollut jo vuosia aika selkeä päivärytmi arkisin ihan koirien
ruokailujen ja ulkoilujen takia. Me käydään kolme-neljä kertaa päivässä
lenkillä koirien kanssa. Ja nyt keväällä me ollaan käyty leikkipuistossa parina
aamupäivänä heti koirien lenkin ja ruokailun jälkeen. Näin koirat malttaa jäädä
kotiin nukkumaan siksi aikaa (seurakoiria kyllä niin viimeisen päälle).
A rakastaa käydä puistossa kiikkumassa ja
leikkimässä kavereitten kanssa. Naama loistaa, kun sanon, että mennään kohta
puistoon. Tänään hän meinasi odotellessa jo nukahtaa rattaisiin. Ja reilu tunnin
leikkimisen jälkeenkin on hankala saada häntä lähtemään kotia, koska on niin
kivaa. Onneksi löytyy muutama taikasana ;). Kunhan saamme hiekat
hiekkalaatikkoon ja kiikut ja liukumäen pystytettyä pihamaalle, saa hän leikkiä
omassa leikkipuistossa vaikka koko päivän.
Jos ei ulkoilla, sisällä luetaan paljon
kirjoja, pompitaan sängyllä (sisätrampoliini) ja leivotaan. A:n lempipuuha
tällä hetkellä on eläimillä leikkiminen ja radio-ohjattavalla autolla ajaminen
sekä nuken hoitaminen. Lisäksi hän rakastaa istua keittiön tasolla ja laittaa
koiran raksuja astiasta toiseen. Sama on poreammeessa, hän läträä niin
innoissaan vedellä ja välillä ui käsipohjaa.
Minulle A:n päiväuniaika on sitä ihanan
rauhallista omaa aikaa. Keitän kahvit ja istun vaikka koneella. Mutta en tee
pahemmin kotihommia, koska ne voi tehdä A:n kanssa yhdessä. Ja A puhuu jo niin
paljon kolmen-neljän sanan lauseita. Hän on niin rakas höpöttäjä ystävä täällä
kotona <3. Ihana, että saan viettää hänen kanssaan aikaa kotona.
Villa H:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.