31 joulukuuta 2017

VUODEN PARHAAT SISUSTUSHANKINNAT

Tykkään siitä ettei sisustus ole koskaan valmis, vaan rakentuu pikkuhiljaa vuosi vuodelta omanlaiseksi. Tässä tulee tämän vuoden parhaat sisustushankinnat tai viisi parasta. Ja kiitos Kerttu, modernistikodikas-blogista, kivasta postausideasta!

 

Wishbone -tuoli


Alku vuodesta toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja ostin Wishbone-tuolin työtuoliksi. Tuoli on ihastuttanut niin olohuoneessa kuin työhuoneessakin tämän vuoden aikana ja on ollut erittäin mieluinen.

 

Yöpöydät makuuhuoneeseen


Kun kerrankin minun makuun olevat yöpöydät tuli insagramin kuvavirrassa vastaan oli pöydät samantien lähdettävä ostamaan paikallisesta sisustusputiikista. Tai no vasta seuraavana päivänä kun liike aukesi. Peilipintaiset yöpöydät* ja samanlaiset sängyn molemmin puolin. 


Hattaramatot


Miten sitä monesti tulee ostettua liian pieni matto? Mattoja ei myöskään kannata tilata netistä summamutikassa jollei niitä ole päässyt eukäteen tunnustelemaan ja näkemään livenä. Nimittäin maton palautus on mielestäni hankalaa suuren paketti koon takia ja ei välttämättä niin hyvä ostos jää pyörimään lattialle ja sitten sitä harmittelee vielä vuodenkin päästä. Kun kerrankin löysin Habitaremessuilta upean maton oli se tilattava niin makuuhuoneeseen kuin olohuoneeseenkin. Tästä pääset lukemaan postaukset matoista hattaraa varpaitten alle* ja makuuhuoneen pehmentäjä*.


Ton-tuolit


Tilasin klassiset ton-tuolit ensi kesää ajatellen terassille tulevan pyöreän pöydän ympärille. Mutta mitenkähän raaskin viedä noita tuoleja terassille? Niin ihanat ne olisi ruokapöydän ympärillä sekä eteisessä. Ja niin, onhan se pöytäkin vielä hommaamatta. Mutta voin jo siltikin haaveilla kesäisestä ja aurinkoisesta aamusta terassilla aamupalaa syöden ja päivänlehteä lukien.


Jonathan Adlerin sisustusesineet


Tykkään todella paljon Jonathan Adlerin sisustusesineistä. Ennestään minulta löytyi Zebra vati ja tänä vuonna ostin Dora Maar kulhon pienenä sekä banaani vaasin. Haaveilen myös suuresta Dora Maar maljakosta, josko tämän haaveen toteuttaisin ensi vuonna?

Plussana muuten vielä tuo ensimmäisessä kuvassa oleva banaanipuu. Nyt sieltä juuresta puskee kolme pientä banaanipuun taimea!


Ihanaa uutta vuotta!



*tuotteista saatu alennusta.

26 joulukuuta 2017

JOULUKUKAT



Joulukukat, mutta ei niin jouluiset tänä vuonna. Tänä jouluna olohuonetta koristi valkoinen hortensia, erilaiset eukalyptukset, harsokukka sekä valkoiset neilikat. Kokosin valkovihreän kukka-asetelman sohvapöydälle joulun pyhiä varten. Nyt ei amaryllikset ja jouluruusu tuntunut yhtään niin mieluisalta vaihtoehdolta, joten kokosin kimpun vakiokukistani mitä yleensä kukkakaupasta kotiin kannan. 



Luulin ettei leikkohortensiaa saa vielä moneen kuukauteen kukkakaupasta ja kylläpä yllätyin kuin kävin kukkatalosta kukkia joululahjakimppuun sekä itselleni ostamassa. Kiva lahjaidea on muuten viedä itse tehty ja näyttävä kukka-asetelma joululahjaksi sellaiselle jolla on jo kaikkea ja kuka arvostaa kukkia. Kukkien nuukahtaessa niistä pääsee eroon eikä ylimääräistä rojua keräänny nurkkiin. Kätevää vai mitä!


Minulle kukkien kanssa puuhailu on rentouttavaa ajanvietettä ja samalla saa luotua jotain kaunista. Ainakin lähes aina. Heh. Jouluksi sidoin kimpun mustalla ohuella satiininauhalla. Toisin kun yleensä arkena laitan vain kukat maljakkoon mitenkään erityisemmin sitomatta niistä kukka-asetelmaa. Vaikkakin runsaat ja rönsyilevät astelemat on mieleeni ei niitä usein tule tehtyä. Ja löytyyhän meiltä myös yksi punainen joulutähti ja valkoinen hyasintti, jotka tuo  jouluntuoksua ja väriä kotiimme. 

  
Tänään koirat ovat olleet jo niin väsyneitä joulun juhlintaan, menoon ja leikkeihin muitten kanssa, että mieluisin paikka on löytynyt sohvan kulmalta sekä selkänojalta.  No hyvä kun välillä lepäävät sillä kohta alkaa vilinä ja vipinä kun saamme yövieraita. Sisarusteni lisäksi pienen koiraystävän yökylään. Mutta ihana joulu takana! Paljon yhdessäoloa perheen kanssa ja aivan liian paljon hyvä ruokaa sekä suklaata. Nyt jaksaa taas tehdä töitä ennen vuoden vaihdetta. Mukavia välipäiviä!

23 joulukuuta 2017

VALKOINEN JOULU



Valkoinen joulu saatiin lumisateineen ja kinoksineen. Niin kaunista kun puut on lumikinosten alla ja lumihiutaleet hiljaa leijailee. Ei haittaa tehdä kahta kertaa päivässä lumitöitäkään, koska jouluna tulee syötyä niin paljon. Hyötyliikunta suklaakonvehtien välissä tekee ihan hyvää. Me rauhoitutaan nyt joulunviettoon. Olen varannut pinon kirjoja sekä rasiallisen jos toisenkin vihreitä kuulia sekä suklaata. Jääkaapissa on lihapala karjalanpaistia varten ja vähän salaattitarpeita. Eiköhän näillä eväillä pärjää.

Tunnelmallista ja rauhallista joulua kaikille!

21 joulukuuta 2017

JOULULISTA

Joululista. Törmäsin Linda Juholan blogissa kivaan jouluaiheiseen kyselyyn ja päätin itsekin vastata näihin kysymyksiin. Niin kiva ja joulutunnelmaa tuova listaus. 


Piparit vai joulutortut?


Joulutortut ehdottomasti vie voiton. Joulutortut on parhaimmillaan juuri uunista otettuna. Tai himpun verran jäähtyneenä, jottei luumuhillo polta kieltä. Näitä menee aina muutama kerralla ja siksi neljä joulutorttua kahdelle on sopiva määrä paistaa aina kerralla.  

Riisipuuro vai luumukiisseli?


Riisipuuro sekametelisopalla (hmm.. mikähän on virallinen nimi keitolle?). Ja nam, menee riisipuuro luumukiisselilläkin. Nyt jouluaattona ajattelin tehdä ensimmäistä kertaa riisipuuroa meille kahdelle.


Joulukinkku, kalapöytä vai joululaatikot? 


Joulukinkku ja lanttulaatikko. Näillä kahdella ruualla pärjään jouluruokailussa. Ja tietenkin karjalanpaistia pitää olla. 

Vanha kunnon glögi vai ruotsalaisten julmust? 


Julmust on todella hyvää, mutta täältä ei sitä oikeaa ruotsalaista saa kaupoista, joten vanha kunnon glögi vie voiton. Glögiä on mennyt nyt joulukuun aikana jo aika monta litraa, valehtelematta 6 litraa olen juonut. Hmm.. yleensä en juo muuta kuin kahvia ja vettä.


Parasta joulussa? 


Yhdessäolo perheen kanssa, rauhoittuminen ja kotona olo. Joulun tunnelma kaikkineen touhuineen, taustalla joulumusiikkia ja joulukuusi valoineen. 

Huonointa joulussa?


Minun mielestä joulussa ei ole mitään huonoa. En stressaa lahjoista, mietin  joululahjat etukäteen ja hankin ne rauhassa jo hyvissä ajoin. Leivon jotain kun on aikaa ja inspiraatiota. Meillä tehdään joka viikko kunnon siivous, joten erityistä joulusiivoustakaan en sen enempää tee. 


Mitä aiot tehdä jouluaattona?


Aattoaamuna nautitaan rauhallisesta aamusta kotona. Ehkä käydään aamusaunassa ja nautitaan riisipuuroa. Päivällä lähdetään lapsuudenkotiini joulunviettoon ja matkalla ehkä käydään haudoilla tai sitten vasta illalla. Nautitaan siellä yhdessä vanhempien ja paikalla olevien sisarusten kanssa jouluruoka ja illemmasta jännitetään joulupukin tuloa sisarusten lasten kanssa. Lauletaan joululauluja, herkutellaan ja syödään vielä vähän lisää. 

Entä uutena vuotena?


Uutta vuotta en ole suunnitellut vielä ollenkaan. Ehkäpä se selviää sitten uuden vuoden aattona!



Antaa vai ottaa?


Ehdottomasti antaa. Rakastan joulun tunnelmaa ja sitä joulun taikaa. Hiljaisuutta ja rauhallista oleilua. Lapsuudenkodin "talo täynnä touhua ja meininkiä" tunnelmaa.
 

Onko sinulla joulukalenteri? 


Ei ole. Viime vuonna oli lakridts -joulukalenteri, mutta tänä vuonna en halunnut hankkia. Herkkuja tulee syötyä muutenkin niin paljon näin joulukuussa. 


Lempi joululaulu? 


Jussi Björlingin laulamana: O Helga Natt. 

Lempi joulutuoksu?


Havut. Ne tuo raikasta tuoksua ja tunnelmaa kotiin. Joulukoristeeksi riittää minulle pelkästään joulukuusi koristeineen. 

 

Milloin on hyvä aloittaa joulukoristelu?


Ehdottomasti marraskuussa. Mikä sen parempi kuin nauttia koko joulukuu tunnelmallisesta kodista! 

Entä milloin on sopivaa hankkia kuusi? 


Tänä vuonna meille tuli kuusi sisään 4. päivä ja siitä ajattelin tehdä perinteen. Niin ihana kun yöllä koiria herätessä ulkoiluttamaan olohuoneessa loistaa joulukuusi. Niin tunnelmallista. Ja miksi siitä ei nauttisi koko kuukauden. Ei minua haittaa laisinkaan muutama variseva kuusenneulanen. Ne saa nopeasti lakaistua pois.


Mihin aikaan päivästä avaat joululahjat aattona?


Meillä lahjat avataan illalla joulupukin lähdettyä. Nuorimmaiset avaavat aina ensin ja siitä sitten pikku hiljaa kaikki muutkin. Enkä odota saavani kuin yhden lahjan, minkä arvoimme sisarustemme kesken. Parasta on se jännitys ja innostus kun pienimmät avaavat lahjojaan.

19 joulukuuta 2017

PRINSESSAKAKKU KIITOS


Prinsessakakku kiitos. Kukapa kieltäytyisi kakun leipomisesta, jos kohta neljävuotias täditettävä soittaisi ja pyytäisi syntymäpäivälahjaksi prinsessakakkua? No en ainakaan minä, vaikka en ole tainut pursottaa kermavaahtoa sitten kymmeneen vuoteen saati tehnyt barbikakkua ikinä ennen. Aina pitää yrittää. 


Niinpä joulukuun alussa tein siskoni tytön synttymäpäiväjuhliin barbikakun ja pinkkiä tietysti. Pinkkiä väripastaa metästin pitkin kyliä ja onneksi pienestä paikallisesta putiikista sitä sai. Ihana myyjä myös opasti mitä tyllaa kannattaa ensikertalaisen käyttää ja miten kerman saa paremmin pursotukseen sopivaksi. Onneksi kaapista löytyi vaniljakremejauhetta. Vaniljakremejauhetta kun laittaa kerman sekaan niin pursotuskuvio jää paremmin näkyville. 


Ihan ok kakku tuli ja mikä parasta niin syntymäpäiväsankari oli tyytyväinen. Ensi kerralla täytetakkua tehdessä muistan kostuttaa hieman vähemmän. Onneksi kakku pysyi kumminkin kasassa monttuisen automatkan. Heh. Välillä muutakin kuin joulua.

17 joulukuuta 2017

MIKÄ TEKEE JOULUNTUNNELMAN?



Mikä tekee joulutunnelman? Tässä muutamia minulle tärkeitä asioita:  

 

Yhdessä olo 

 

Tärkeintä on yhdessä olo ja rauhoittuminen perheen kesken. Kyläilemme joulunaikaan vanhempiemme luona, mutta vietämme myös aikaa yhdessä kotonamme. Nukumme pitkään, käymme yhdessä kävelyllä koirien kanssa, nautimme hitaita aamuja ja käymme vaikka aamusaunassa. Teemme sitä, mitä arjen kiireessä emme ehdi tai olemme vain tekemättä mitään.


Lahjojen antaminen

 

Minulle tärkeintä on lahjojen antaminen ja paketointi, ei lahjojen saaminen. Ostin lahjat kummilapsillemme jo marraskuussa. Haluan ostaa lahjat rauhassa ennen joulun ostos ryysistä. En tykkää kierrellä kaupoissa laisinkaan jos siellä on tungosta ja siksi hankinkin lahjat hyvissä ajoin tai tilaan netistä. Me emme miehemme kanssa osta toisillemme lahjoja tai saatan kyllä ostaa jotain pientä miehelleni. Tosin me käymme lähes joka vuosi alkuvuodesta jossain lämpimässä ja se onkin täydellinen yhteinen joululahjamme.  Sisarusten kesken arvoimme perinteisesti kuka hankkii kullekin joululahjan.

 

Jouluaatto

 

Jouluaattona me sisarukset perheinemme kokoonnumme osittain vuorovuosin ja osittain joka vuosi vanhempien luokse. Jännitystä ilmassa nimittäin joukossa on joka joulu ollut niitä pieniä jotka kovasti odottaa joulupukin saapuvan. Jouluruoan valmistamme yhdessä äidin apuna, joka on kyllä niin loistava kokki. Ja yleensä aina paikalla on reilu 25 henkilöä. Se tunnelma. Yhdessä olo, ulkosaunassa joulusaunassa käynti, haudoilla käynti ja jos ehtii niin joulukirkossa käynti. Herkullinen ja niin täyttävä ruoka. Riisipuuro jouluaattoaamuna. Kaikki kakut ja leivokset suklaita unohtamatta. Joka joulu olemme tehneet myös palapeliä yhdessä.
  
 

Kukat ja kuusi

 

Meillä joulunsisustuksen tuo joulukuusi ja valkoiset joulukukat. Tänä vuonna meinasin joulunpyhiksi tehdä isomman rönsyilevän kukka-asetelman sohvapöydälle. Muutoin hyasintit ja havut saavat kuusen lisäksi tuoda joulutunnelmaa. Joulukoristeina on muutama tähti ikkunalla sekä joulukuusi joulupalloineen, joka onkin tänä vuonna jo joulukuun alusta saakka tuonut juhlavuutta ja tunnelmaa kotiin. Tästä aion ottaa perinteen ja tuoda kuusen sisälle aina joulukuun alussa.


Rentoutuminen 

 

Nautin joulusta ja sen tunnelmasta koko joulukuun. Kuuntelen jouluradiota aamusta alkaen, silloin kun jumppaan, työskentelen tai hyörin keittiössä. Rentoudun sohvalla kirjan parissa ja olenkin lukenut erityisen paljon tänä vuonna. Juon kupillisen höyryävää glögiä tai herkullista joulukahvia muutaman marmeladin kanssa. Askartelen joulukortteja tai pieniä piparkakkutaloja. Teen sitä mikä rentouttaa eikä aiheuta stressiä. Tosin en ole kyllä muutenkaan stressaavaa sorttia, osaan ottaa rennosti ja nauttia joulun kauneudesta. Eilen leivoin piparkakkuja yhdessä nelivuotiaan yövieraan kanssa ja lopuksi tietenkin koristelimme ne ja ensi viikolla ajattelin käydä joulukonsertissa.