31 joulukuuta 2014

VUODEN VIIMEINEN


Vuoden viimeistä päivää viedään.. tähän vuoteen mahtui surua ja pettymyksiä, mutta paljon enemmän iloa, onnea ja rakkautta sekä muutama kiva muutoskin.. Muutama asia jäi suunnitteluasteelle, mutta eipä sen väliä. Ensi vuonna vaikkapa sitten niiden vuoro.

Alkuvuoteen kuuluu heti muutama tosi kiva juttu.. malttamattomana jo odottelen :).

Kohta lähdetään uutta vuotta vastaanottamaan perheen pariin joten,

onnea, rakkautta ja kaikkea hyvää vuoteen 2015!

30 joulukuuta 2014

MAALATA VAI EI?


Eilisen illan puhuin miehelleni tumman vihreästä sekä maalaamisesta. En tiiä pitäiskö se käydä vain maalisankko ostamassa ja maalata. Vierashuoneeseen vai työhuoneeseen.. Olin eilen siskoni kanssa maali ja laattakaupoilla ja vitsit, sieltähän se innostus lähti :). Sormet syyhyten mietin maalatakko vai eikö. Toisaalta ainahan voi maalata päälle ;).

Leppoisaa tiistaita!

28 joulukuuta 2014

LUONTO KAUNEIMMILLAAN


Huurretta, auringonpaistetta, pakkasta ja paljon lunta..

Hieman meinaa sormet jäätyä ulkona kuvatessa. Mittarissa -20. Vähän kylmä mutta sitäkin kauniinpaa! Niin satumaista.. Tykkään niin paljon talvesta, varsinkin kun jonkin ajan päästä saa pakata matkalaukut ja lentää lämpimään ;).

Kaunista sunnuntaita!

26 joulukuuta 2014

TAPANINPÄIVÄNÄ


Ihana joulu takanapäin.. Eilen palattiin kotiin maaseudulta. Jouluun mahtui paljon puhensorinaa (22 henkilöä samassa tilassa), muutaman päivän vanhan vauvan tuoksuttelua, lasten kanssa touhuilua, ruokaa mahan täydeltä, palapelin tekoa, lautapelejä, suklaata, äidin herkkuja, todella satumaista maisemaa, lämpöä ja oleilua rakkaiden parissa. Voispa joulu jatkua vielä hetken...

Ihanaa Tapaninpäivän iltaa, nautitaan vielä hetki joulun tunnelmasta ja kiireettömyydestä!

24 joulukuuta 2014

24. JOULUAATTO


Täällä aletaan joulunviettoon.

Rauhallista sekä Onnellista joulua kaikille!

-heini-

22 joulukuuta 2014

22. JOULULOMALLE


Työhuoneen joulusiivous tehty. Paperit arkistoitu ja työasiat pistetty piiloon pyhien ajaksi. Nyt alkoi nimittäin joululoma. Tänään vielä viimeiset ruokaostokset ja sitten vain ollaan ja nautitaan.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

20 joulukuuta 2014

20. KUUSI KORISTELTUNA


Enää neljä yötä jouluun. Kuusi koristeltuna olohuoneessa ja joulusiivous saunan pesua vaille valmiina. Ja täällä on satanut lähes koko päivän lunta. Valkoinen joulu ♥. 

Vielä yksi työpäivä ja sitten joululomalle. Herkkuja, hyvää ruokaa ja perheen kanssa yhdessäoloa. Mitä muuta sitä tarvitsee?

Niin ja arvonta on nyt suoritettu. Teitä osallistujia oli hurja määrä! Voitto osui tällä kertaa osoitteeseen: ainoleenah (at) gmail.com. Paljon Onnea! Laitathan yhteystietosi mahdollisimman pian jotta saadaan paketti postiin :).

Tunnelmallista joulunodotusta!

19 joulukuuta 2014

19. JOULUISIA TUOKSUJA


Piparinpaistoa ja lanttulaatikoita. Nams, lanttulaatikot on niin herkkua. Ja tämä tuoksu! Huomenna vielä joululimppujen paistoa.

Lumista viikonloppua!

18 joulukuuta 2014

18. KRANSSI MISTELINOKSISTA


Hyasintit ruukuissa, kynttilöissä liekit, jouluradio soimassa ja kupissa glögiä, näin on joulutunnelma taattu. Törmäsin kukkakaupassa käydessä mistelinoksa nippuihin. Niinpä tein mistelinoksista kranssin ja loput oksat teippailin seinille. Kivalta näytti kun laitoin joulukorttien sekaan seinälle muutaman oksan!

Tunnelmallista iltaa!

ARVONTAMUISTUTUS


Vielä on hetki aikaa osallistua tähän ihanan istuintaljan arvontaan!

Mukavaa torstaita, enää 6 yötä jouluun :).

16 joulukuuta 2014

16. DIY: JOULUPALLOT


Pitäähän sitä hieman perinteistä punaista jouluna olla. Hyasintit unohtui tänään kauppaan, joten jouluntunnelmaan pääsin askartelemalla joulukoristeita. Sohvapöydälle kuusenoksalle muutama punainen joulupallo. Pallon tekoon tarvitsee rautalankaa, rei'itimen, paperia, helmiä ja sakset.

Paperisuikaleen keskelle ja päihin reiät joko saksilla tai rei'ittimellä. Sitten vain paperisuikaleen päät pujotetaan rautalankaan. Aika kivoja tuli.

Leppoisaa iltaa!

15 joulukuuta 2014

15. PAKETOINTI IDEOITA


Tonttuilut suoritettu. Lahjat saatu kääröihin ja suurin osa jaettu tai laitettu matkaan postin kautta. Viimeiset lahjat jaetaan sitten jouluaattona.

Lahjapaperina sitä mitä työhuoneesta löytyy. Kukkakaupan käärepaperia, vaatekaupoista tulleita silkkipapereita, pakkauspaperia, salmiakkikuvioista lahjapaperia... Kaikki kannataa säästää.. heh, paperit ainakin :).

Ihanaa joulunodotusta!

14 joulukuuta 2014

14. JOULUINEN PAVLOVA



Leivoin eilisiin tyttöjen pikkujouluihin jouluista pavlovaa. Näistä tuli niin herkullisia, joten tässä ohje:

marengit:
6 kananmunan valkuaista
4 dl tomusokeria

Mittaa ainekset kulhoon ja vatkaa noin 10-15 min, niin että seoksesta tulee todella jämäkkää ja kiiltävää. (Vatkaan aina yleiskoneella) Piirrä leivinpaperille samankokoisia ympyröitä ja pursota massa. Paista 100 asteessa (kiertoilma) noin 90 min.

täyte:
kermaa vaahdotettuna sekä 
rahkaa.

koristeeksi karpaloita pakkasesta, pensasmustikoita, granaattiomenaa sekä joulupiparin murusia.


Herkullista sunnuntaita!

12 joulukuuta 2014

12. PEHMOISTA JA LÄMPÖISTÄ -ARVONTA

  
Alkuviikon työmatka verotti sen verran, että eilinen päivä meni toipuessa :). Ei se vanhuus yksin tule.. Ja kKiitos vielä shoppailu seurasta Sanna! Pidemmittä puheitta arvontaan.. 

Arvomme yhdssä GOF:in kanssa samanlaisen istuintaljan kuin mitä meillä on nuissa ruokapöydän tuoleilla. Nuo taljat on niin ihanan lämpöiset ja pehmoiset istua!

Tuttuun tapaan kirjautuneille lukijoille kaksi arpaa (liittyä voit arvonnan aikanakin) ja anonyymeille yksi arpa. Arvonta päättyy 18.12.2014 klo 20. Ja laitathan kommenttiin monella arvalla olet mukana. 

Onnea arvontaan!